Siirry sisältöön

Dementiakoti Villa Tapiola ja Laurea sopivat avainkumppanuudesta

Dementiakoti Villa Tapiola on kehitysmyönteinen hoitokoti, jossa toimitaan aina asiakkaan omista tarpeista lähtien.

Dementiakoti Villa Tapiolan ja Laurean tapaaminen Leppävaaran kampuksella toukokuussa. Eturivissä Villa Tapiolan palveluesimies Maria Juuso (vas.), perustaja ja toimitusjohtaja Tuula Laulaja sekä Seniorihotelli Ainolan johtaja Asta Martin.

Laurea on sopinut avainkumppanuudesta Dementiakoti Villa Tapiolan kanssa. Espoossa sijaitsevaan Dementiakoti Villa Tapiolaan kuuluu kaksi eri osastoa: muistisairaille suunniteltu 30 paikkainen hoitokoti Villa Tapiola sekä lyhytaikaishoitoon tarkoitettu Seniorihotelli Ainola. Villa Tapiola perustettiin vuonna 2005 ja Seniorihotelli sen kupeeseen vuonna 2019.

Dementiakoti Villa Tapiolan toiminta perustuu asiakaskeskeisyyteen, asiakkaan kunnioittamiseen ja arvostamiseen sekä vapauteen ja yhteisöllisyyteen. Perustaja ja toimitusjohtaja Tuula Laulaja kertoo, että ajatus avainkumppanuudesta Laurean kanssa lähti tarpeesta erilaisiin kehitysprojekteihin.

- Tarpeita pieniin projekteihin tulee aina ajoittain. On mukavaa, kun on luotettava yhteistyökumppani, jonka puoleen voi silloin kääntyä, Tuula Laulaja kertoo.
- Opiskelijoilta saamme myös uusia näkemyksiä ja samalla opiskelijat saavat näköalaa meidän työkentelystämme, hän jatkaa.

Suunnitteilla kehitystyötä ja opiskelijaprojekteja

Yhteistyö käynnistyy konkreettisesti alkusyksystä, kun Laurean opiskelijat toteuttavat Dementiakoti Villa Tapiolassa opinnäytetyönä työtyytyväisyyskyselyn. Hoitokodissa työhyvinvointi ja joustavuus onkin tärkeää: tilat on suunniteltu ja rakennettu varta vasten muistisairaiden hoitoon ja työntekijöillä on liukuva työaika, mikä on hoitotyössä melko poikkeuksellista. Työyhteisöä kuvaa myös uudistumiskyky:

- Olemme kehitysmyönteisiä. Kokeilemme toiminnassamme kaikkea uutta ja otamme erilaisia vaihtoehtoja huomioon toiminnassamme, Villa Tapiolan palveluesimies Maria Juuso kommentoi.

Tästä esimerkkinä ovat asiakkaiden digikertomukset, joista on suunnitteilla jo opiskelijaprojektikin. Digikertomus on hoitokodin asiakkaille tehtävä elämänkerrallinen lyhyt video. Dementiakoti Villa Tapiolassa asiakkaan tunteminen ja tarpeiden tunnistaminen on keskiössä, ja digikertomuksilla uudetkin työntekijät voivat tutustua asiakkaaseen ja hänen elämäänsä yksilöllisemmin.

"Haluamme näyttää nuorille, kuinka mielekästä ja antoisaa työ muistisairaiden kanssa on."

Opiskelijaprojektien ja erilaisten kehitystöiden lisäksi on suunniteltu yhteistyötä opiskelijarekrytoinnin muodossa.

- Yhteistyöllä haluamme tavoittaa opiskelijoita, kesätyöntekijöitä ja mahdollisesti työntekijöitäkin. Haluamme näyttää nuorille, kuinka mielekästä ja antoisaa työ muistisairaiden kanssa on, kertoo Maria Juuso.

Lue lisää Laurean avainkumppanuudesta

Lisätietoja: