Siirry sisältöön

Laurea työnantajana

”Laureassa kuuntelemme toisiamme. Osaamme kohdata jokaisen ihmisen ainutlaatuisena ja arvostamme erilaista osaamista. Haluamme olla ylpeitä työstämme ja tuloksistamme.” - Tiina Päivärinne, henkilöstöjohtaja

Laurea on Suomen vetovoimaisimpia ammattikorkeakouluja ja Suomen parhaita opiskelijoiden työllistymisessä. Kuudella kampuksellamme Uudellamaalla opiskelee lähes kahdeksan tuhatta tulevaisuuden työelämän ammattilaista.

Koulutuksen lisäksi olemme vahva toimija tutkimuksessa ja aluekehityksessä. Teemme käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat vahvaan osaamiseemme sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa. TKI-toiminnassa olemme vahvasti verkostoituneita kansainvälisesti.

Yhteistyö on keskeinen osa laurealaista tapaa työskennellä. Niin opiskelu, TKI-toiminta kuin aluekehitys tapahtuu tiiviissä yhteistyössä yhteiskunnan eri toimijoiden ja sektoreiden kanssa sekä kansainvälisissä verkostoissa.

Yhteisöllinen Laurea

Työmme Laureassa on aidosti merkityksellistä; koulutuksella ja tutkimuksella voimme vaikuttaa niin yksittäisen ihmisen kuin koko yhteiskunnankin mittakaavassa. Teemme joka päivä töitä oppimisen, osaamisen kehittämisen ja uuden tiedon parissa. Korkeakouluna tuotamme uusia osaajia työelämään sekä uutta tietoa ja osaamista elinvoiman ja hyvinvoinnin tukemiseksi.

Toimintamme arvoperustan muodostavat avoimuus, vaikuttavuus ja vastuullisuus. Kestävä kehitys on määritelty yhdeksi korkeakoulumme toimintaa ohjaavaksi strategiseksi teemaksi. Lisäksi arkeamme ohjaa Laurean eettinen toimintaohjeisto, joka auttaa toimimaan kiperissäkin tilanteissa ammattimaisesti ja toisia kunnioittaen. 

Laurealaista työkulttuuria kuvaa erityisesti laaja-alainen ja yhdenvertainen yhteistyö. Niin opiskelijat, opettajat kuin yhteistyökumppanitkin toimivat Laurean arjessa tasavertaisina kumppaneina, vaihtavat ajatuksia keskenään ja kehittyvät yhdessä. Laurea-yhteisössä arvostamme kaikkien osaamista ja jaamme osaamistamme avoimesti. Me opimme toisiltamme joka päivä.

Tutustu Laurean tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan

Töissä Laureassa

Noin 600 asiantuntijan yhteisömme tarjoaa laajat urakehitysmahdollisuudet. Meillä työskentelee 340 henkilöä lehtorin ja yliopettajan tehtävissä sekä noin 300 asiantuntijaa monipuolisesti mm. tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, IT-palveluissa ja opiskelijapalveluissa. 

Meillä Laureassa on tärkeää, että jokainen voi vaikuttaa työnsä sisältöön, kehittää sitä ja omaa osaamistaan. Tuemme työntekijöidemme uuden oppimista ja kouluttautumista. Meillä on huippu työporukka eri asiantuntija-aloilta, ja opimme uutta myös toisiltamme. 

Kuudella kampuksellamme on kattavasti erilaisia ja inspiroivia työympäristöjä ja –tiloja, jotka ovat vapaasti kaikkien työntekijöidemme käytettävissä.  Muun elämän ja työn yhteensovittaminen onnistuu meillä joustavasti - etätyön tekeminen, joustavat vapaat ja liukuvat työajat tukevat työssä jaksamista. Näiden lisäksi tarjoamme työntekijöillemme modernit työvälineet, kulttuuri- ja liikuntaedun, työmatkaedun, kattavan työterveyshuollon palvelut, taukoliikuntasovelluksen ja ergonomiakartoituksia. 

81% laurealaisista kokee, että tämä on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. (Lähde: Trust Index -kysely 2020).

Tutustu laurealaisiin

Katso videot kokonaisuudessaan

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme:

Avoimet työpaikat

Tehtävän nimi
Hakuaika päättyy
Hakuaika päättyy
09.06.2022
Hakuaika päättyy
02.06.2022
Hakuaika päättyy
29.05.2022
Hakuaika päättyy
05.06.2022

Mikäli et löytänyt itseäsi kiinnostavaa avointa työpaikkaa, voit jättää avoimen ilmoituksen liittymällä Talent Communityymme >>

Lisätietoja: