Yhdenvertaisuussuunnitelma
Laurea sitoutuu edistämään yhdenvertaisuutta ja ehkäisemään syrjintää niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan keskuudessa.

1. Yhdenvertainen Laurea
Laurea-ammattikorkeakoulu sitoutuu vahvasti yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja saavutettavuuteen. Laurean toiminta perustuu avoimuuden, vastuullisuuden ja vaikuttavuuden arvoihin. On tärkeää luoda oppimis- ja työympäristö, jossa yksilö tulee kohdatuksi oikeudenmukaisesti ja arvostavasti omana itsenään. Laurea on osana InCITIES-hanketta yhteistyökorkeakoulujen kanssa allekirjoittanut yhteisen julkilausuman, jossa korkeakoulujen johto sitoutuu noudattamaan yhdenvertaisuuden, moninaisuuden ja osallisuuden periaatteita koko yhteisön osalta jokapäiväisessä toiminnassaan.
Laureassa tunnistetaan ja arvostetaan korkeakoulun monimuotoisuuden tuomaa rikkautta. Sitä pidetään voimavarana, joka kehittää yhteisöä ja vahvistaa hyvinvointia ja oppimista. Tavoitteena on taata yhteisön jäsenille turvallinen ja kannustava ilmapiiri, jossa oikeuksia ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia kunnioitetaan. Yhdenvertaisuussuunnitelma ohjaa työssä ja auttaa varmistamaan, että Laurea on yhteisö, johon voi tuntea kuuluvansa ja jossa voi onnistua omissa tavoitteissaan.
Yhdenvertaisuus nähdään kaikkien yhteisön jäsenten oikeudenmukaisena kohteluna, jossa huomioidaan yksilöiden erilaiset tarpeet ja lähtökohdat. Laurea pyrkii varmistamaan, että kaikilla korkeakouluyhteisön jäsenillä on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä ja kehittyä. Tämä tarkoittaa muun muassa erilaisten tukitoiminen ja resurssien tarjoamista heille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Yhdenvertaisuuden periaatteilla ohjataan Laurean kaikkien jäsenten toimintaa. Periaatteet näkyvät esimerkiksi rekrytointi- ja urakehitysprosesseissa sekä oppimisympäristöjen suunnittelussa.
Yhdenvertaisuussuunnitelma on osa Laurean laatujärjestelmää. Yhdenvertaisuuden toteutumisen kokonaisarviointia sekä yhdenvertaisuuskyselyiden tuloksia arvioidaan ja raportoidaan neljän vuoden välein, jolloin tarkistetaan myös suunnitelman päivitystarpeet. Opiskelijoiden opiskeluhyvinvointikyselyn tulokset ja alkuvaiheen opiskelijapalautteet käsitellään ja raportoidaan vuosittain. Henkilöstöltä palautetta kerätään noin kahden vuoden välein tehtävässä henkilöstötutkimuksessa. Tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista seurataan lisäksi lakisääteisten työpaikkaselvitysten avulla sekä vuosittain tehtävän henkilöstötilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Henkilöstötilinpäätös on vuosittain koostettava dokumentti, jossa tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden toteutumista seurataan aina vuoden toisessa yhteistoimintaneuvottelukunnassa. Korkeakouluyhteisön jäsenten tekemiä turvallisuusilmoitusten ja epäasiallisen kohtelun ilmoitusten määrää seurataan vuosittain työsuojelutoimikunnassa.
Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista seurataan työsuojelutoimikunnassa sekä pedagogiikan ja opetussuunnitelmauudistuksen kehittämisryhmässä ja nämä raportoidaan vuosittain korkeakoulukollegiolle. Laurean yhdenvertaisuussuunnitelma käsitellään yhteistoimintaneuvottelukunnassa ja pedagogiikan ja opetussuunnitelmauudistuksen kehittämisryhmässä. Yhdenvertaisuussuunnitelma vahvistetaan korkeakoulukollegiossa.
2. Johtaminen ja toimintakulttuuri
Laurea sitoutuu edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikissa korkeakoulun toiminnoissa. Johtaminen on avointa, oikeudenmukaista ja osallistavaa, jotta kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet kokevat olevansa arvostettuja ja tulevansa kuulluksi. Johtamista tarkastellaan myös strategisesti ja työssä, päätöksenteossa ja toiminnan suunnittelussa huomioidaan yhdenvertaisuuden periaatteet.
Saavutettava ja monimuotoisuutta tukeva viestintä on olennainen osa johtamista ja organisaation toimintakulttuuria. Viestinnän avulla vahvistetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sisäisille ja ulkoisille kohderyhmille. Tällainen viestintä edistää avointa ja osallistavaa ilmapiiriä, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja osallistua yhdenvertaisesti. Viestinnässä huomioidaan erilaiset lukijat ja kuulijat, joita puhutellaan arvostavasti ja stereotypioita välttäen.
Laureassa monimuotoisuus tarkoittaa arvostavaa vuorovaikutusta ja myönteistä ilmapiiriä. Laurean arvot ja henkilöstön luoma asenneilmapiiri mahdollistavat erilaisissa elämäntilanteissa olevien korkeakouluyhteisön jäsenten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden. Monimuotoisuutta edistävän toimintakulttuurin keskiössä ovat yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, tasa-arvo ja osallisuus sekä vuorovaikutteisuus ja yhteisöllisyys.
Laureassa puututaan syrjivään, epäasialliseen ja häiritsevään toimintaan organisaatiossa laadittujen prosessien mukaisesti. Laureassa yhteisesti laadittu Eettinen toimintaohjeisto, Tutkintosääntö ja Laurean järjestyssäännöt ohjaavat asianmukaiseen käyttäytymiseen. Korkeakoulussa toimitaan julkilausuttujen, saavutettavuutta edistävien tavoitteiden mukaisesti.
3. Rekrytointi ja urakehitys
Laureassa panostetaan rekrytointikäytäntöjen avoimuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ajanmukaisuuteen. Rekrytoinnista on yhteistoiminnassa määritellyt prosessit ja ohjeistukset, joilla varmistetaan mahdollisimman avoin, tasa-arvoinen, yhdenveroinen ja syrjimätön rekrytointiprosessi. Ajanmukaisilla rekrytointikäytänteillä varmistetaan monimuotoisuuden huomioiminen ja vähemmistöjen yhdenvertainen kohtelu eri rekrytointivaiheissa.
Laurea arvostaa eri ikäisiä ja eri uravaiheissa olevia työntekijöitä ja tukee heitä eri elämäntilanteissa: työhyvinvointi ja työssäjaksaminen ovat tärkeitä, ja työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittaminen nähdään merkittävänä voimavarana. Laurea mahdollistaa joustavat etä- ja lähityömallit. Työkykyisyys huomioidaan työn suunnittelussa ja työaikaan liittyvien joustojen avulla. Henkilöstöä kohdellaan yhdenvertaisesti työuran vaiheet huomioiden.
Laurea on sitoutunut sekä Human Resources Strategy for Researchers- (HRS4R) että CoARA-työhön ja kehittämään opettajien ja tutkijoiden uramahdollisuuksia sekä tutkimuksen arviointia. HRS4R-aloite on Euroopan komission kehittämä strategia, joka edistää tutkijoiden työskentelyedellytyksiä ja tutkimustyön houkuttelevuutta. CoARA (Coalition for Advancing Research Assessment) keskittyy tutkimuksen arvioinnin kehittämiseen. Laureassa näitä periaatteita sovelletaan koko henkilöstöön. Hanketyöntekijöiden ja tutkijoiden nimike- ja palkkausrakennetta on jo selkeytetty rakentamalla tutkijan urapolku ja TKI-henkilöstön urapolku.
Yhdenvertaisuus osaamisen kehittämisessä ja uralla etenemisessä varmistetaan kehityskeskusteluiden avulla. Työyhteisön kehittämissuunnitelmaa päivitetään yhteistoiminnassa ja siihen sisällytetään osaamisen johtamisen työkalut ja toimenpiteet.
4. Laurean palvelulupaus ja opiskelijan osallisuus
Laurean palvelulupaus "Me Laureassa olemme juuri sinua varten" tarkoittaa opiskelijoille lupausta yhdenvertaisista ja monimuotoisuutta huomioivista opiskelumahdollisuuksista korkeakoulussa. Yhteistyötahoille se on lupaus kumppanuudesta ja suunnitelmallisesta pedagogisesta yhteistyöstä. Tarkoituksena on, että palvelulupaus ja pedagoginen ohjelma tukevat toisiaan. Niiden mukaan ohjauksessa huomioidaan monimuotoisissa ryhmissä opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita ja vahvistetaan opiskelijalähtöisyyttä ja opiskelukykyä.
Laurean palvelulupauksen tavoitteena on osallisuuden mahdollistaminen opiskelijoille korkeakoulun fyysisissä ja digitaalisissa oppimisympäristöissä. Käytännössä se tarkoittaa korkeakouluyhteisön jäsenille yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, vastuuta ja vaikutusmahdollisuutta. Opiskelija puolestaan sitoutuu opintoihinsa ja täyttää velvollisuutensa korkeakouluopiskelijana Laurean ohjeiden mukaisesti.
Korkeakouluun hakeminen ja opiskelijavalinnat ovat osa opiskelijan koulutuspolkua. Yhdenvertainen ja monimuotoisuutta kunnioittava kohtelu sekä palvelu toteutuvat koko hakuprosessin ajan ammattikorkeakoulujen yhteisin sähköisin valintakokein. Laurean opiskelijavalinnan perusteet noudattavat yhdenvertaisuuslakia. Opiskelijavalinta kattaa koko hakuprosessin, johon sisältyy yhteishaut sekä erillishaut. Opiskelupaikan valinnan tueksi tarjotaan tietoa korkeakoulusta, koulutuksista ja sisäänpääsyvaatimuksista sekä eri alojen käytännön opiskelusta. Informaatiota tarjotaan saavutettavassa muodossa siten, että selkeän ja oikean tiedon voi löytää Laurean verkkosivuilta helposti. Saavutettavuus toteutuu myös henkilökohtaisessa asiakaspalvelussa mukaan lukien valintakoe, jossa huomioidaan erityisjärjestelyt sekä opiskelijavalinnan tulosten läpinäkyvyys. Otettuaan opiskelupaikan vastaan, henkilö sitoutuu samalla noudattamaan Laurean sääntöjä ja toimintatapoja, mikä osaltaan edistää yhteisön yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta.
5. Pedagoginen ohjaus ja oppimisen mahdollistaminen
Yhdenvertaisuus työelämäkorkeakoulussa tarkoittaa käytännössä pedagogista suunnittelua ja toimintaa siten, että opetus ja ohjaus, fyysiset ja digitaaliset oppimisympäristöt sekä opetusmateriaalit ja -menetelmät ovat tarkoituksenmukaisia ja kaikille saavutettavia. Laurean pedagogisen ohjelman mukaan “Opiskelija saa opintojen eri vaiheissa oikea-aikaisesti asiantuntevaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta opintojensa ja opiskeluhyvinvointinsa tueksi. Ohjauksen roolit ovat selkeät. Viestinnässä, oppimisympäristöissä, vuorovaikutuksessa ja opetus- ja ohjausmenetelmissä huomioidaan saavutettavuus ja esteettömyys.” Opiskelijalle keskeisenä korkeakoulutuksen tavoitteena on opintojen sujuminen, ammattitaidon kehittyminen ja koulutusta vastaava työllistyminen.
Yhdenvertaisuuden toteuttaminen haastaa nykyisen opettajuuden. Monimuotoisen ryhmän ohjaaminen ja opettaminen vaativat pedagogisen johtamisosaamisen kehittämistä ja ylläpitämistä. Kun opettaja on selkeästi ryhmänjohtaja, helpottaa se etenkin eri kulttuuritaustoista tulevien opiskelijoiden sopeutumista korkeakouluun. Erityisesti huomioitavia asioita ovat opiskelijoiden vaihtelevan lähtötason ja kielitaidon arviointi, sopivat pedagogiset valinnat pien- ja suurryhmäopetuksessa, työpajatyöskentelyssä ja ohjauksessa. Tekoälyn nopea yleistyminen ja sen vastuullinen ammattimainen käyttäminen ovat opettajan pedagogisen johtamisen haasteita.
“Laurealainen pedagogiikka perustuu ohjaukselliseen otteeseen. Ohjaustoiminta vahvistaa opiskelijan toimijuutta ja toimintakykyä, itseohjautuvuutta, osallisuutta, urasuunnittelutaitoja ja hyvinvointia. Laureassa tunnistetaan opiskelijoiden erilaiset taustat, tarpeet, tavoitteet ja kyvykkyydet reflektoida omaa osaamistaan. Opiskelija saa yhdenvertaiset ohjauspalvelut kampuksesta, toteutusmuodosta tai koulutuksesta riippumatta.” (Pedagoginen ohjelma 2023–2025).
6. Opiskeluhyvinvointi ja ohjauspalvelut
Ohjaussuunnitelman (2018) mukaan laurealainen ohjaus, neuvonta ja tiedottaminen ovat opiskelupalveluja, joita hyödyntäen opiskelija saa mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuttaan toiveidensa ja resurssiensa suuntaisesti. Opiskelukyvykkyyden ja opiskelutaitojen lisääntynyt ohjaustarve on havaittu, ja niitä varten on kehitetty uusia ohjaus- ja tukitoimia. Opiskelijoiden, opettajien ja opettajatuutoreiden tukena ovat laaja-alaista ohjaustukea tarjoavat opiskelijahyvinvointipalvelut ja opintopäälliköt. Opiskelukykyyn ja hyvinvointiin liittyvää tukea antavat opintopsykologit, erityisopettajat, kuraattori, YTHS:n asiantuntijat sekä korkeakoulun urapalvelut.
Opiskelijoiden ohjausta tarjotaan Laureassa monialaisesti. Opintopalvelut neuvovat ja ohjaavat opintoihin liittyvissä asioissa kasvokkain, puhelimitse ja sähköpostitse. Poikkeamo-ohjauspalvelut tarjoavat kootusti tietoa, neuvontaa, tukea ja ohjausta opiskeluun yleisesti liittyvissä kysymyksissä yhdessä hyvinvointitoimijoiden kanssa. Tieto- ja julkaisupalvelut tarjoavat monenlaista tukea lukemisesteisille ja tukea aineistojen käyttöön saavutettavasti, esimerkiksi syvälukuohjelmien käyttöön.
7. Digitaalinen oppimisympäristö
Digitaalisten palveluiden saavutettavuudella tarkoitetaan, että kaikilla on mahdollisuus käyttää digitaalisia palveluita tilanteestaan riippumatta. Digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan muun muassa tietojärjestelmiä ja käyttöliittymiä, verkko-oppimisympäristöjä, hankkeiden sivustoja, digitaalisia oppimateriaaleja, sähköisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä, julkisia verkkosivuja, mobiilisovelluksia, verkkokauppaa ja muita julkisia verkkopalveluja. Saavutettavassa verkkopalvelussa tulee huomioida tekninen toteutus, helppokäyttöisyys sekä sisältöjen selkeys ja ymmärrettävyys.
Laureassa on teetetty saavutettavuusselosteet kolmannen osapuolen toimesta käytetyimmistä verkkopalveluista. Järjestelmien pääkäyttäjät vastaavat selosteessa mainittujen puutteiden korjausten edistämisestä.
8. Esteetön oppimisympäristö
Fyysisellä ympäristöllä tarkoitetaan Laurean rakennuksia, tiloja ja piha- ja parkkialueita, joiden tulee olla saavutettavia käyttäjilleen. Esteettömyydellä tarkoitetaan sitä, että henkilö, jonka on vaikea liikkua tai joka käyttää apuvälineitä liikkuessaan, pystyy kulkemaan tiloissa. Tilojen tulee olla käytettäviä myös esimerkiksi heikkonäköisille ja -kuuloisille. Laurean kampusten fyysistä saavutettavuutta on arvioitu kaikilla kampuksilla esteettömyyskartoitusten avulla yhteistyössä ulkopuolisen arvioijan kanssa. Laurean esteettömyysinfo on saatavilla Laurean verkkosivuilla. Tilat, oppimis- ja työskentely-ympäristöt, opetus- ja työmenetelmät ovat esteettömän korkeakoulun periaatteiden mukaiset.
Loppusanat
Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteiden toimenpiteet kirjataan vuosittain korkeakoulun toiminnan- ja talouden suunnitelmaan, jonka avulla johdetaan sekä varmistetaan strategian mukainen toiminta. Yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamista seurataan vuosittain osana toiminnan- ja talouden suunnitelman seurantaa sekä osana korkeakoulukollegion työskentelyä. Tavoitteiden edistämisestä viestitään Laurean Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vastuullisuus-katsauksen yhteydessä.