Siirry sisältöön

Turvallisuusalan opiskelija Satu: tutkinto 16 kuukaudessa

Opiskelijahaastattelussa turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutuksessa opiskeleva Satu Mäkinen.

Satu Mäkinen.

Uutinen 18.6.2018

Polkuopinnot ovat avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettavia opintoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden suorittaa tutkintoon hyväksiluettavia opintoja ammattikorkeakoulussa ennen varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi hakeutumista. Suoritettuaan vähintään 60 opintopistettä voi avoimen AMK:n opiskelija hakea varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta.

Keravalainen Satu Mäkinen aloitti opiskelun Laureassa tammikuussa 2017 polkuopinnoissa. Vuoden aikana hän suoritti opintoja reilusti yli 100 opintopisteen edestä. Kun hänet tammikuussa 2018 hyväksyttiin varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi turvallisuuden ja riskienhallinnan opintoihin, sai hän tradenomitutkintonsa valmiiksi jo huhtikuussa, alle puolitoista vuotta opintojen aloittamisen jälkeen.

Miten päätit lähteä opiskelemaan turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutukseen?

"Olen työskennellyt turvallisuusalalla valtion palveluksessa 20 vuotta ja päätin, että nyt olisi aika lähteä uudelleen opiskelemaan. Ajatus opiskelusta oli ollut mielessä jonkin aikaa ja yksi sysäys oli se, että tradenomitutkinto voisi auttaa uralla etenemistä.

Turvallisuusalan tradenomiopinnot olivat minulle helppo valinta. Olen aikoinaan opiskellut kauppaoppilaitoksessa, joten liiketalous on minulle sitä kautta myös tuttua.

Polkuopinnoista kuulin ystävältäni ja me molemmat itse asiassa pääsimme polkuopintojen kautta opiskelemaan. Jälkeenpäin vasta kuulin, että meillä kävi hyvä tuuri, sillä polkuopinnot ovat hyvin suosittuja."

Millaista oli aloittaa uudelleen opiskelu?

"Olen 44-vuotias, joten edellisistä opinnoista on jo vierähtänyt 20 vuotta. Silloin kaikki tehtiin kynällä ja paperilla - nyt tietokoneella. Ensin oli myös vähän totuttelemista, että pääsin takaisin opiskelumoodiin. Alussa mietin, että mihinköhän sitä oikein tulikaan ryhdyttyä, mutta hyvin opiskelu lähti siitä sitten rullaamaan.

Aiempiin opintoihin verrattuna olin tällä kerralla myös erittäin motivoitunut; halusin opiskella ja se oli hauskaa. Se oli varmasti yksi syy, miksi opinnot etenivät niin hyvällä vauhdilla.

Opinnoissa oli totta kai paljon oman työni kautta tuttua. Toisaalta turvallisuusalan opinnoissa tarkastellaan asioita vahvasti yksityisen ja kaupallisen toiminnan kannalta. Omassa työssäni näkökulma on toinen, mikä toi myös paljon uutta oppia."

Miten onnistuit suorittamaan tutkinnon näin nopeasti?

"Olen sen tyyppinen ihminen, että jos jotain aloitan, niin teen sen sitten täysillä. En halua jättää asioita roikkumaan pitkäksi aikaa. Opiskelua aloittaessa olin ajatellut, että tämä veisi noin 2,5 vuotta. Mutta kun huomasin, että opiskelu lähti sujumaan hyvällä vauhdilla, niin miksei sitten jatkaisi samalla tahdilla loppuun asti.

Ensimmäisen vuoden aikana polkuopinnoissa sain noin 130 opintopistettä kasaan, joten varsinaisiin opintoihin keväällä 2018 jäi 80 opintopisteen edestä opintoja jäljelle. Ensimmäisen työharjoittelun sain "AHOToitua" eli aiemmin työelämässä hankkimani osaaminen tunnustettiin tutkintoon. Toisen harjoittelujakson suoritin omassa työpaikassani, mutta toisessa yksikössä, ja se olikin kiva tapa päästä tekemään pientä työkiertoa. Samoin opinnäytetyöni tein omalle työnantajalleni."

Millaisia vinkkejä antaisit työn ohessa opiskeluun?

"Koko opiskelun ajan olen työskennellyt täysipäiväisesti eikä minun ole tarvinnut olla opiskelujen takia päivääkään poissa töistä. Teen kolmivuorotyötä, joten muutama vuoro on pitänyt vaihtaa. Koska opiskelen monimuoto-opintoina, niin meillä on joka toinen maanantai ja tiistai ollut lähiopetusta Leppävaaran kampuksella. Aivan paria päivää lukuun ottamatta olen ollut kaikkina päivinä läsnä.

Minun vahvuus on se, että olen hyvä aikatauluttamaan. Siksi minun on ollut helppo järjestää kalenteriin, milloin opiskelen ja milloin teen töitä.

On myös tärkeää tietää omat rajansa. Opintoja kannattaa tehdä omaan tahtiin eikä seurata, mitä vauhtia muut ryhmässä etenevät. Opiskelulle pitää myös olla oikea hetki elämässä. Jos elämässä on yhtä aikaa pieniä lapsia, työntekoa ja talonrakennusta, niin se ei onnistu. Lopuksi haluan kuitenkin sanoa, että suosittelen opiskelua ihan kaikille!"

Tutustu tarkemmin turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutukseen.

 

Turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutus

Hae koulutukseen

Oletko kiinnostunut turvallisuudesta, riskienhallinnasta ja yhteiskunnallisesta varautumisesta? Nautitko työskentelystä monikansallisessa ympäristössä? Opiskele turvallisuuden ja riskienhallinnan asiantuntijaksi!

Lue lisää turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutuksesta