Cambridge Venture Campissa kehitettiin monenlaisia yritysideoita
Yritysideoiden kehittämiseen tähtäävä 3AMK:n Cambridge Venture Camp -ohjelma pyörii tällä hetkellä 11. kertaa. Ohjelmaa koostuu kahdesta intensiiviviikosta, joista toinen järjestetään eri puolilla Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua. Toisen viikon opiskelijat viettivät Cambridgessa, Englannissa.
Suomiviikko on ollut tapahtumantäyteinen. Viikon aikana käytiin läpi muun muassa start up -sanastoa, harjoiteltiin pitchausta sekä tutustuttiin rahoituksen hakemiseen ja osakassopimuksiin. Opiskelijat saivat myös apua mentoreilta.
Opiskelijat saivat viikon aluksi myös elämänhallintahaasteen. Yrittäjyydessä ja intensiivikurssillakin on tärkeää, että esimerkiksi uni ja ravinto ja liikunta ovat tasapainossa. Opiskelijoiden tuli valita näistä yksi.
Toisen viikon ryhmä vietti Cambridgessa. Ohjelmassa oli paljon paikallisia vierasluennoitsijoita ja pitchauksen harjoittelua sekä esimerkiksi asiakkaan ja kohderyhmän entistä parempaa ymmärtämistä. Ohjelma huipentui huhtikuun loppupuolella DemoDay –tapahtumaan, jossa opiskelijat pitchasivat omia yritysideoitaan oikealle yleisölle.
Cambridge Venture Camp on lähtöisin Laureasta
Cambridge Venture Camp järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Laurean johdolla. Myöhemmin Laurean yrittäjyysseura LaureaES järjesti ohjelman, mutta viimeiset kaksi vuotta se on järjestetty 3AMK-yhteistyössä, 3AMK:n rahoittamana.
Laureassa liiketaloutta opiskeleva Suvi Lehtonen vetää Cambridge Venture Camp -ohjelmaa jo toista vuotta. Hän on myös LaureaES:n puheenjohtajana toista vuotta. Opinnoissaan Lehtonen on keskittynyt yrittäjyyteen, markkinointiin ja johtajuuteen. Hän lähti mukaan LaureaES:n toimintaan heti opintojensa alussa.
- Ajattelin, että tuo on minun paikka ja tuo minua kiinnostaa, hän sanoo.
LaureaES:n puheenjohtajuus ja Cambridge Venture Campin vetäminen olivat hänelle luonnollinen jatkumo. Ohjelmaa järjestämässä on lisäksi opettajia kaikista kolmesta ammattikorkeakoulusta.
Mukana on opiskelijoita useilta eri aloilta
Mukaan Cambridge Venture Camp -ohjelmaan on valittu 17 opiskelijaa. Opiskelijat ovat eri aloilta ja eri taustoista. Myös yritysideoita on laidasta laitaan. Suvi Lehtonen on innoissaan ryhmän monimuotoisuudesta.
Sairaanhoitoa Metropoliassa opiskelevan Ben Granin yritysidea liittyy munuaissairauksiin. Kun munuaissairaus etenee pitkälle, potilaalla on vaihtoehtoina joko dialyysi tai elinsiirto. Dialyysipotilaat joutuvat käymään hoidon läpi useita kertoja viikossa.
Suomessa syntynyt, mutta Australiassa varttunut Gran haluaa kehittää pakettiautoon asennettavan dialyysilaitteen, joka mahdollistaisi matkustelun myös dialyysipotilaille. Matkoilla mukana oleva dialyysilaite vähentäisi esimerkiksi sairaalan etsimiseen ja sairaalassa jonottamiseen käytettävää aikaa.
- Potilaiden pitäisi pystyä elämään mahdollisimman normaalia elämää, sisältäen matkustelun, Gran selventää.
Serbiasta kotoisin oleva Erika Vennervirta opiskelee Metropoliassa European business adminstration -linjalla. Hänen yritysideansa on tarjota edullinen ja kevyt kirjanpito-ohjelma. Kohderyhmää ovat erityisesti kehittyvillä alueilla työskentelevät ihmiset, joista moni työskentelee yrittäjänä.
- Kaksi kolmesta ovat riippuvaisia yrityksensä tuomista tuloista, Vennervirta sanoo.
Vennervirran ideana on kehittää kirjanpidon ohjelmisto, johon ei tarvita raskaita laitteistoja. Älypuhelin riittää ja sellainen löytyy lähes kaikilta. Ohjelmistossa olisi joitakin ilmaisia ominaisuuksia, mutta kaikki ominaisuudet saa käyttöön pienellä maksulla.
Sekä Gran, että Vennervirta ovat olleet tyytyväisiä Cambridge Venture Camp-ohjelmaan. Erityisesti he ovat pitäneet verkostoitumisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Lyhyessä ajassa on oppinut paljon uutta ja ohjelma on antanut valtavasti lisää motivaatiota oman yritysidean kehittämiseen.
Yrittäjätarina päätti Suomi-viikon
Vesterbacka tunnetaan erityisesti Rovio Entertainmentin Angry Birds -mobiilipelistä. Nykyisin hän toimii opetuspeliyhtiö Lightneerin brändijohtajana ja lisäksi hän puuhailee Helsingin ja Tallinnan välille suunnitellun tunnelihankkeen parissa.
Vesterbacka hoitaa ajanhallinnan kokonaan itse. Hänellä ei esimerkiksi ole assistenttia. Vaikka hän matkustaa paljon ympäri maailmaa, erityisesti Aasiassa, hänellä on aina aikaa tapaamisille.
- En ole sellainen tyyppi, jonka kalenteri on täynnä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, Vesterbacka sanoo.
Päivän päätteeksi opiskelijat saivat lopuksi kysellä häneltä kysymyksiä esimerkiksi yrittäjyyteen tai tunnelihankkeeseen liittyen.
- Tämä oli mielestäni erittäin hyvä wrap up tälle viikolle, toteaa Suvi Lehtonen.
Kuvat: Lotta Ekblad