Siirry sisältöön

Vuoden alumni Hope Nwosu on tasa-arvon ja moninaisuuden puolestapuhuja

Laurean vuoden alumniksi vuonna 2025 on valittu sosionomi Hope Nwosu.

Laurean vuoden alumniksi vuonna 2025 on valittu sosionomi Hope Nwosu. Suomeen vuonna 2012 muuttanut Nwosu on aktiivinen tasa-arvon ja monikulttuurisuuden puolestapuhuja ja omalla esimerkillään tehnyt työtä erityisesti maahanmuuttajanaisten voimaannuttamiseksi. Työssään Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden asiantuntijana hän ohjaa ja tukee ulkomailta Suomeen tulleita työnhaussa.

"Olen aloittanut elämän Suomessa lähes tyhjästä ja siksi tämä tunnustus merkitsee minulle todella paljon", alun perin Nigeriasta kotoisin oleva ja nykyään Vantaalla asuva Hope iloitsee.

Sosionomin tärkein taito on ihmisen kohtaaminen

Suomen kielen Hope on opetellut itse suomalaisten ystäviensä avulla. Vuonna 2020 hän aloitti opinnot Laurean englanninkielisessä sosionomikoulutuksessa ja valmistui vuonna 2024. Nykyisessä työssään työllisyysasiantutijana hän aloitti jo opintojensa loppuvaiheessa.

Nwosu on hyvin kiitollinen avusta, jota on itse saanut muutettuaan Suomeen, ja sosiaalialan ammattilaisena hän haluaa nyt tarjota oman apunsa sitä tarvitseville. Yhtenä arvokkaimmista opeistaan sosiaalialan opinnoista Laureassa Hope nostaakin ihmisten kohtaamisen taidon:

"Asiakaslähtöinen kohtaaminen oli yksi tärkeimpiä asioita sosiaalialan opinnoissa ja työssä. Me emme päätä asioita henkilön puolesta, vaan tuemme ja annamme heille mahdollisuuden vaikuttaa omaan tilanteeseen ja elämään", Hope sanoo.

"Ja nyt myös omassa työssäni haluan auttaa, tukea ja voimaannuttaa asiakkaitani."

Suomessa Nwosu on toiminut myös puhujana sekä aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja tehnyt työtä erityisesti maahanmuuttajanaisten hyväksi. Neljän lapsen äiti Hope on kirjoittanut myös romaanin SoldOut, joka käsittelee ihmiskaupan uhriksi joutuvan nigerialaisnaisen elämää Euroopassa.

Vuoden alumni toimii esikuvana opiskelijoille

Laurea valitsi vuoden alumnin tänä vuonna jo 18. kerran. Laurean henkilökunta, opiskelijat, valmistuneet ja korkeakoulun sidosryhmät ovat voineet ehdottaa palkittavaa alumnia. Vuoden alumnin tunnustus myönnetään Laureasta valmistuneelle, joka toimii inspiraation lähteenä opiskelijoille ja muille alumneille sekä tekee näkyväksi laurealaista osaamista työelämässä ja yhteiskunnassa.

Hope Nwosua kuvailtiin ehdotuksissa muun muassa kunnianhimoiseksi ja empaattiseksi tarmonpesäksi sekä aktiiviseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.

"Vuoden alumnina minä haluan olla esikuva opiskelijoille ja näyttää, että kaikki on mahdollista. Pitää vain olla valmis tekemään töitä omien unelmien toteuttamiseksi", Hope tiivistää.

Tutustu aiempiin vuoden alumneihin