YAMK-opinnäyte: Konkreettiset työkalut muovaamassa ympäristövastuullisempaa hääalaa
Maria Hyökki selvitti YAMK-opinnäytetyössään Suomen hääalan vastuullisuuden nykytilaa sekä sitä, millä tavoin alalla syntyviä päästöjä voitaisiin vähentää.
Hääpäivä on yksi elämän merkittävimpiä päiviä ja Suomessa solmitaankin vuosittain yli 20 000 avioliittoa. Samalla tällä yhdellä päivällä voi olla huomattava hiilijalanjälki. Maria Hyökin opinnäytetyössä selvitettiin Suomen hääalan vastuullisuuden nykytilaa sekä sitä, millä tavoin alalla syntyviä päästöjä voitaisiin vähentää. Tavoitteena oli kehittää työn toimeksiantajalle Häät-medialle (Editus Oy) konkreettisia keinoja, joiden avulla he voivat olla tukemassa hääalan kehitystä ympäristövastuullisempaan suuntaan.
Hääparien ilmastoasenteet ja haasteet vastuullisuuden toteuttamisen edellä
Tutkimuksessa selvisi, että enemmistö hääpareista piti ympäristövaikutusten huomioon ottamista tärkeänä häiden suunnittelussa ja suurin osa oli myös pyrkinyt tekemään ympäristövastuullisia valintoja. Kuitenkin vain pieni osa vastaajista oli perillä siitä, mistä häiden ympäristövaikutukset tarkalleen ottaen muodostuvat. Tulokset osoittivat, että kuluttajien kohtaamat haasteet ympäristövastuullisuuden toteuttamisen osalta olivat moninaisia. Eniten haasteita tuottivat tuotteiden ja palveluiden puutteellinen vastuullisuustieto, sekä ympäristövastuullisten vaihtoehtojen korkeampi hinta. Useat parit toivat lisäksi esille, ettei vastuullisia vaihtoehtoja ollut saatavilla ja ympäristölle parempien vaihtoehtojen tekeminen olisi vaatinut paljon perehtymistä ja aikaa. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneet hääparit antoivat alalla toimiville yrityksille ympäristövastuun huomioinnista vain kohtalaisen arvosanan.
Tutkimusta täydennettiin selvittämällä, millaisia keinoja muissa maissa oli käytössä alan vastuullisuuden edistämiseksi. Selvisi, että vastuullisuus on saamassa hitaasti jalansijaa esimerkiksi Yhdysvaltojen, Euroopan ja Australian hääaloilla, vaikka toiminta onkin vielä hyvin maltillista.
Lähtölaukaus alan laajemmalle vastuullisuuskehitykselle
Tutkimustulosten pohjalta toimeksiantajalle kehitettiin konkreettisia työkaluja sekä kuluttaja- että yrityspuolen vastuullisuuskehityksen tukemiseen. Niiden avulla voidaan muun muassa lisätä ympäristötietoutta, helpottaa kuluttajan tekemiä valintoja, kannustaa yrityksiä ympäristövastuullisiin toimiin ja luoda uudenlaista, ympäristövastuullisempaa hääkuvastoa. Työkaluvalikoiman monikanavaisuudella pyritään tavoittamaan kaikki häitä järjestävät parit, jotta alan ympäristövastuullisuus ei jäisi ainoastaan asiasta entuudestaan kiinnostuneiden harteille.
Hääalalta on julkaistu varsin vähän tutkimusta etenkään suomenkielisenä. Erityisesti hääalan ja häiden vastuullisuutta on tutkittu erittäin rajatusti. Tämä on opinnäytetyö on hyvä lähtölaukaus alan laajemmalle vastuullisuuskehitykselle Suomessa. Tulokset ovat toimeksiantajan lisäksi hyödynnettävissä niin kuluttajien, kuin hääalan yritysten keskuudessa, mutta myös hääalan ulkopuolella.
Tutkimuksessa käytettiin tiedonkeruumenetelminä vuosien 2022–2025 hääpareille suunnattua kyselytutkimusta, sekä media- ja verkkohakuja. Kyselytutkimuksen aineisto analysoitiin käyttämällä graafista tarkastelua, keskiarvoja, ristiintaulukointia sekä teemoittelua. Media- ja verkkohakujen aineistossa hyödynnettiin dokumenttianalyysiä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesä-lokakuun 2024 aikana.
Opinnäytetyön tekijä Maria Hyökki on kestävän kasvun ja yhteiskuntavastuun johtamisen YAMK-koulutuksen opiskelija. Taustakoulutukseltaan hän on tradenomi ja työskentelee liiketoiminnan kehittämisen parissa. Idea opinnäytteeseen syntyi hänen omien hääjärjestelyjensä aikana, mikä kehittyi opinnäytetyön aiheeksi yhdessä toimeksiantajan Häät-median kanssa.
Tutustu opinnäytetyöhön Häät Suomessa : miten hääalan vastuullisuuskehitystä voidaan tukea kuluttajien ja alan yritysten näkökulmista? : case: Editus Oy Theseus-palvelussa.
Lisätietoja:
Maria Hyökki
Kestävän kasvun ja yhteiskuntavastuun johtaminen (YAMK)
Laurea-ammattikorkeakoulu