Siirry sisältöön

USCO-hanke ja K-ryhmä: ”Datan avulla luodaan lisäarvoa asiakkaalle”

USCO-hankkeen tilaisuus järjestetään lokakuussa K-Kampuksella – aiheena avoimuus ja datan hyödyntäminen.

Laura Kamtsan ja Minna Vakkilainen.

Laurea-ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteinen USCO-hanke on ollut käynnissä vuodesta 2016 lähtien. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa on kehitetty suomalaisten yritysten valmiuksia digitalisaation hyödyntämiseen ja mukana on ollut kahdeksan organisaatiota.

Yksi hankkeeseen osallistuneista yrityksistä on K-ryhmä. Lokakuun 30. päivä K-ryhmä ja USCO-hanke järjestävät yhdessä Openness is a key to success –tilaisuuden, joka tuo yhteen digitalisuuden, innovaatioiden ja data-analytiikan huippuasiantuntijat Suomesta ja maailmalta.

-    Odotamme lokakuun tapahtumalta erityisesti sitä, että erilaiset näkökulmat ja ajatukset pääsevät törmäämään, kuvailevat asiakastietojohtaja Minna Vakkilainen ja HR Business partner Laura Kamtsan K-ryhmästä.
-    Huippuluokan puhujat tuovat näkökulmansa ja toinen puoli tulee tapahtuman koko osallistujajoukosta. Odotamme innolla, että pääsemme jakamaan kokemuksia ja ajatuksia muiden digitaalisten palvelujen kehittämisen parissa työskentelevien kanssa.

”Palveluja, jotka puhuttelevat asiakkaita”

Minna Vakkilainen tiimeineen vastaa K-ryhmän asiakasdataan, data-analytiikkaan, tiedolla johtamiseen ja tekoälysovelluksiin liittyvästä kehitystyöstä. Tiivistä yhteistyötä tehdään kaikkien K-ryhmän toimialojen kanssa. Lokakuun tapahtuman puheenvuorossaan Vakkilainen kertoo erityisesti siitä, miten datan avulla voidaan rakentaa yksilöllistä asiakaskokemusta K-kaupoissa.

-    Datasta kumpuava asiakasymmärrys on aivan keskeinen tekijä liiketoiminnan kehittämisessä. Sen avulla tiedämme, mitä asiakkaamme meiltä odottavat, hän sanoo.
-    Olemme siitä onnellisessa asemassa, että meillä on paljon tietoa asiakkaistamme: Plussa-kortteja on 3,5 miljoonaa ja asiakaskohtaamisia päivittäin 1,5 miljoonaa.

"Datasta kumpuava asiakasymmärrys on aivan keskeinen tekijä liiketoiminnan kehittämisessä."

Vakkilainen korostaakin, että että datan kerääminen ei riitä, vaan sitä pitää hyödyntää asiakasymmärryksen polttoaineena. Datan avulla voidaan kehittää asiakkaita puhuttelevia palveluita, jotka ovat hyödyllisiä ja auttavat asiakasta vaikkapa muuttamaan toimintaansa toivomaansa suuntaan.

-    Viime keväänä julkaisimme datapohjaisen K-Ostokset-palvelun, joka näyttää asiakkaillemme heidän ruokaostoksensa K-kaupoista. Ensimmäisessä vaiheessa palvelu kertoi, mikä asiakkaan ostosten kotimaisuustaso on, ja nyt rakennamme palveluun mittaria, joka kertoo ruokaostosten ilmastovaikutuksen, hän jatkaa.
-    Datan hyödyntämisessä haluamme ehdottomasti olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia. Siksi tavoitteemme on, että datapohjaisilla palveluilla voidaan tarjota asiakkaille aitoa lisäarvoa ja luonnollisesti asiakkailtamme pyydetään aina lupa tietojen hyödyntämiseen.

Uusi K-Kampus tarjoaa mahdollisuuksia kohtaamisiin

USCO-hankkeessa digitalisaation mahdollisuuksia on lähestytty neljästä näkökulmasta: organisaation johtaminen ja kulttuuri, avoimet innovaatiot ja ketterät kokeilut, työhyvinvointi sekä asiakaslähtöisyys.

-    Meidän näkökulmasta erityisen antoisia ovat olleet hankkeen työpajat ja innovaatioleirit Cambridgessa, joissa meidän organisaatiosta on hankkeen aikana ollut monia osallistujia, HR Business partner Laura Kamtsan kuvailee USCOn antia K-ryhmälle.
-    Meillä ollaan monessa asiassa trendien etunenässä, mutta äärimmäisen tärkeää on saada lisää sparrausta hankkeen muilta osallistujaorganisaatioilta ja uusinta tutkimustietoa akateemisesta maailmasta.

Lokakuun tilaisuuden tapahtumapaikkana toimii kesällä Helsingin Kalasatamaan valmistunut K-Kampus, jossa työskentelee kaikkiaan noin 1800 K-ryhmäläistä. Vakkilainen ja Kamtsan ovat ylpeitä uudesta kampuksesta, joka jo itsessään edustaa USCO-hankkeessakin korostuvaa uudenlaista kulttuuria.

-    Lähtökohtana rakennuksen suunnittelussa on ollut se, että se mahdollistaa entistä paremmin yhteistyön sekä K-ryhmän sisällä että ulkoisten sidosryhmien kesken, Laura Kamtsan tiivistää.
-    Esimerkiksi iso atrium mahdollistaa juuri lokakuun tapahtuman kaltaisen tilaisuuden järjestämisen, jossa voimme jakaa ajatuksia ja innovaatioita yhdessä asiakkaiden, kumppaneiden ja oman väen kesken.

 

Openness is a key to success –tilaisuus järjestetään K-Kampuksella Helsingissä perjantaina 30.10. klo 8.30–11.30. Englanninkielisen tapahtuman pääpuhujina kuullaan Wim Wanhaverbeke (University of Surrey) ja Mohammed Zaki (University of Cambridge). Lue lisää ja ilmoittaudu tapahtumaan.

Lisätietoja: