Siirry sisältöön

Aistien tila ja menetelmä

’’Miten voin edistää oppimista? Miten kerryttää oppijoille ymmärrystä esimerkiksi historiasta sekä muista kulttuureista oppimista tukevalla tavalla?’’

Mikä Aistien tila ja menetelmä tarkalleen oikein ovat?

Aistien tila on herättänyt kansainvälisen ja kansallisen huomion: se yhdistää ainutlaatuisesti pedagogiset menetelmät sekä uniikin tilasuunnittelun tukemaan oppimista. Konsepti on kehitetty Laurean hankkeesta, jonka takana on vuosien tutkitut tulokset ja kehitetyt pedagogiset menetelmät.

Aistien-tilalla tarkoitetaan helposti muunneltavaa tilaa, jota voidaan käyttää oppimisen, yhteisöllisyyden edistämisen ja voimaantumisen menetelmänä.
Aistien tila yhdistää teknologian ja elämyksellisyyttä tuottavat menetelmät oppimiseen.

Aistien tilan ja menetelmän taustalla on Laurea-ammattikorkeakoulussa vuodesta 2008 alkanut kehittämistyö elämyksellisen ja kohtaamista edistävän tilan käytöstä sekä opetuksen että sosiaalityön menetelmänä. Vuodesta 2011 lähtien menetelmää on edelleen kehitetty valtakunnallisessa Aistien-hankkeessa. Oleellista tilassa ja menetelmässä on sen taustalla oleva toimintatapa ja malli, joka pohjautuu eri aisteja stimuloivan tilan käyttämiseen.


Tyypillistä tässä on:

  • Moniaistisuuden hyödyntäminen
  • vuorovaikutuksen, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
  • erilaisten toimijoiden (henkilöiden ja taustatahojen) yhteistyö

Laurea tarjoaa vahvan paketin pedagogista osaamista: miten menetelmää soveltaa ilmiöpohjaisen oppimisen välineenä. Tai yhteisöllisyyden, tietoteknisten taitojen ja monikulttuurisen osaamisen edistäjänä.

Se antaa kokijalle elämyksiä kaikille aisteille. Ympäristö toimii keskustelun, ajatusten ja uuden oppimisen virittäjänä.

Kokonaisuus sisältää menetelmät sekä pedagogisen koulutuksen tukemaan oppimista yhdessä tilasuunnittelun kanssa. Tilat ovat helposti muunneltavia haluttuun käyttötarkoitukseen.

Tilasuunnittelua ja menetelmää on hyödynnetty jo monessa eri kohteessa. On mahdollista tulla myös tutustumaan Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella sijaitsevaan muodostettuun Aistien tilaan!

Täyttämällä yhteystiedot alla olevalle lomakkeelle, voit ladata ilmaisen Aistien tila ja menetelmä -oppaan.

Rekisteriseloste

Lisätietoja: