TKI- ja liiketoiminta: Liiketoiminta uusiin ennätyksiin

Laurean vuoden 2024 ulkopuolinen T&K-rahoitus oli 6,7 M€, mikä on vähemmän kuin edellisenä vuonna. Laskua selittää, että vuonna 2023 päättyi paljon REACT EU -varoista rahoitettuja ESR- ja EAKR-hankkeita, eikä vastaavan laajuisia rahoitusmahdollisuuksia ole ollut myöhemmin tarjolla Uudellamaalla. Laurea saa edelleenkin enemmän Horisontti-rahoitusta kuin mikään muu suomalainen ammattikorkeakoulu, ja Horisontti-puiteohjelmarahoituksen ja muun laadullisesti kilpaillun EU-rahoituksen määrä oli 1,6 M€.
Johtotähtenä TKI-toiminnassamme on sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Vaikuttavuuteen liittyen Laurea jälleen sekä tunnustusta, kun Laurean TKI-toiminta EFQM-arvioitiin keväällä 2024 Excellence Finland (ent. Laatukeskus) -yhteistyössä. Laurea saavutti arvioinnissa ennätykselliset 502 pistettä, joka on 65 pistettä enemmän kuin vuonna 2022 tehdyssä arvioinnissa. Samalla Laurean tähtiluokitus nousi neljästä tähdestä viiteen. Verrattuna Suomessa EFQM-mallilla arvioituihin organisaatioihin, on Laurean tulos jokaisella arviointialueella mediaanituloksen tasolla tai sitä parempi. TKI-toiminnan tärkeimmiksi vahvuuksiksi nousivat muun muassa systemaattinen ja dynaaminen tiedolla johtaminen, avoin ja kannustava ilmapiiri sekä hyvä toimintakulttuuri, aktiivinen yhteistyö, vuorovaikutus ja viestintä sekä hyvät toimintamallit.
Laurean liiketoiminnan liikevaihto kasvoi ennätyslukemiin, 4,5 M€. Kasvu muodostuu lähinnä laajentuneesta koulutusviennistä, joka on noin kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketoiminta koostuu enimmäkseen koulutusviennistä, koulutuspalveluiden myynnistä sekä Bar Laurean toiminnasta ja muista opiskelijatöistä. Laurean koulutusvientiin sisältyy muun muassa tilauskoulutusprojekteja ja liiketoimintana toteutettavaa yhteistyötä ulkomaisten college-oppilaitosten kanssa. Kotimaan koulutuspalveluissa MAPA®-koulutustoiminta (MAPA = management of actual or potential aggression) onnistui kasvattamaan liikevaihtoa, ja MAPA®-tuotteet toivat noin puolet kotimaan koulutuspalveluiden liikevaihdosta.
Laurea on vuodesta 2019 solminut avainkumppanuuksia, joiden avulla opiskelijoiden työnantajaverkostot vahvistuvat ja laadullinen työllistyminen paranee. Kumppaniverkostoa ylläpidetään tavoitteellisesti, ja aktivoidaan systemaattisesti Laurean tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä liiketoiminnan vahvistamiseksi. Vuoden 2024 lopussa Laurealla oli 106 avainkumppania.
Mari Vuolteenaho, vararehtori (TKI)
Avainlukuja vuodelta 2024: TKI
- Ulkopuolinen TKI-toiminnan rahoitus: 6,3 M€
- H2020- ja Horizon-hankkeita käynnissä vuonna 2024: 18 kpl
- TKI-toimintaan liittyneiden hankehakemusten määrä: 153 kpl
Lisätietoja:
- Mari Vuolteenaho
- Vararehtori
- Mari.Vuolteenaho@laurea.fi
- Puh 0504085951