Siirry sisältöön

Rehtorin katsaus: Laurea-ammattikorkeakoululle myönnetty viiden tähden laatusertifikaatti kruunasi toimintavuoden 2024 hyvät tulokset

Laurea-ammattikorkeakoulussa toteutettiin keväällä 2024 Excellence Finlandin kanssa yhteistyössä EFQM-mallin mukainen ulkoinen arviointi, jonka keskiössä oli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI-toiminta). Laurea saavutti arvioinnissa ennätykselliset 502 pistettä, joka on 65 pistettä enemmän kuin vuonna 2022 tehdyssä arvioinnissa. Samalla Laurean tähtiluokitus nousi neljästä tähdestä viiteen. Laurean TKI-toiminnan vahvuuksiksi nousivat muun muassa systemaattinen ja dynaaminen tiedolla johtaminen, TKI-toiminnan organisointi ja toimintamallit sekä hyvä toimintakulttuuri, jossa yhteistyö ja vuorovaikutus on aktiivista. Kilpaillun ulkoisen T&K-rahoituksen volyymi laski vuonna 2024 6,7 miljoonaan euroon edellisen vuoden huipputasosta (2023: 8,2 M€).

Ammattikorkeakoulututkintoja Laureassa valmistui vuonna 2024 enemmän kuin koskaan aiemmin, yhteensä 1942 ammattikorkeakoulututkintoa (2023: 1867). Tutkinnot jakautuivat rahoitusmallin tutkintokoreittain seuraavasti: Sosiaali- ja terveysala 981 tutkintoa (2023: 923), Liiketalous ja palvelualat 787 tutkintoa (2023: 787) ja Tietojenkäsittely 174 tutkintoa (2023: 157). Myös ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja suoritettiin Laureassa vuonna 2024 ennätysmäärä, yhteensä 440 (2023: 410).

Laurean tutkintokoulutuksen ensisijaisten hakijoiden määrä oli 4,3 (v. 2023 4,2) yhtä aloituspaikkaa kohden kevään 2024 yhteishaussa. Korkeakoulumme vetovoima oli jälleen maan ammattikorkeakoulujen korkein. Kysyntää työelämässä Laureassa suoritetuille tutkinnoille vaikuttaa siten riittävän ja myös opiskelijoiden koulutuksesta antama palaute kehittyi positiivisesti vuonna 2024.

Laurean liiketoiminnan liikevaihto lukuun ottamatta opetusravintola BarLaurean toimintaa oli vuonna 2024 4,2 M€. Liiketoiminnan liikevaihto on kasvanut noin 45 % edellisvuodesta (2023 2,9 M€). Kasvu muodostuu laajentuneesta koulutusviennistä, joka on noin kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna.

Laurea seuraa korkeakoulun yhteistyökumppanien palautteita vuosittain toteutettavalla sidosryhmätutkimuksella, jota on toteutettu jo vuosikymmenen ajan. Laurean kokonaisarvosana oli hyvällä tasolla 4,1 (2023: 4,0). Laurean toimintaa paremmin tuntevat vastaajat arvioivat Laureaa ja yhteistyön onnistumista positiivisemmin, ja avainkumppanit muita kumppaneita paremmin. Tyytyväisyys korkeakoulun avainkumppaniohjelmaan oli myös hyvällä tasolla 4,1 (2023: 4,0). 

Vuonna 2024 vahvistettiin korkeakoululle uusi strategia, jonka mukaan Laurean visiona on olla vuonna 2035 kansainvälisesti kilpailukykyinen työelämäkorkeakoulu. Missionsa mukaisesti Laurea luo kestävää tulevaisuutta yhdessä työelämän kanssa. Strategiassa tunnistetaan korkeakoululle neljä kriittistä muutostarvetta: 1. Yhteiskunnan kasvava osaajapula edellyttää uudistumista ja tulevaisuuden kansainvälisen työelämäosaamisen kehittämistä, 2. Laskeva julkinen rahoitus edellyttää kestävää kansainvälistä kasvua, 3. Tulevaisuus vaatii systemaattisen ja vastikkeellisen yritysyhteistyön tiivistämistä ja 4. Kestävä uudistuminen tapahtuu digitaalisuutta ja teknologiaa hyödyntämällä. Uuden strategian linjausten mukaisesti korkeakoulu tavoittelee kansainvälistä kasvua, jolla haetaan tasapainoa kiristyneeseen rahoitustilanteeseen.

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n taloudellinen liiketulos on toimintavuodelta 2024 merkittävästi talousarviossa suunniteltua positiivisempi (n. +1 ,57 M€). Tilikauden tulos, jossa ovat mukana varainhankinnan tuotot ja kulut sekä sijoitustoiminnan tuotot ja kulut, oli n. +6,34 M€.

Jouni Koski, rehtori, toimitusjohtaja

Takaisin vuosikatsauksen koontisivulle

Lisätietoja: