Siirry sisältöön

Laurean turvallisuustutkimustoiminta herätti kiinnostusta Bulgariassa

Laurean tavoitteena on tiivistää yhteistyötä eurooppalaisten turvallisuusalan tutkimus- ja oppilaitosten kanssa.

​Laivastoakatemian suurin komentosilta mahdollisti 360 asteen harjoittelun.

Bulgarian Varnassa järjestettiin 28.5. - 1.6. European Security and Defence Collegen (ESDC) kurssi "The Challenges of Securing Maritime Areas for the European Union". Kurssin organisoivat Bulgarian puolustusministeriö, laivasto ja rajapoliisi. Kurssi syventyi erityisesti Mustanmeren turvallisuustilanteen haasteisiin pakolaiskriisin ja Ukrainan kriisin myötä.

Osana noin kolmikymmenpäistä tutkijoiden, upseerien ja virkamiesten monikansallista joukkoa kurssille osallistui myös Laurean TKI-asiantuntija Pasi Hario:

- Kurssin parasta antia olivat käytännön harjoitukset, joissa tutustuimme nimenomaan Bulgarian ja sen naapurimaiden yhteistyöhön rajaturvallisuuden sekä meripelastustoiminnan tiivistämiseksi, kuvailee Hario.

Hario on aiemmin ollut mukana Rajavartiolaitoksen koordinoimaa arktisen alueen meripelastustointa kehittävää SARC-hanketta ja oli erityisen vaikuttunut Varnan laivastoakatemian simulaatiokoulutusympäristöstä:

- Olin aiemmin keväällä evaluoimassa Turun Aboa Maren simulaattoriympäristöä ja oli hienoa huomata, miten kehittyneitä toistenkin valtioiden simulaattorit olivat, Hario kertoo.

- Varnassa siviili- ja sotilastaustaisilla opiskelijoilla on mahdollisuus harjoitella meripelastustoimintaa komentosillalta kapteenin toimesta aina yksittäisen turvallisuustiimin jäsenen palosammutustoimeen saakka.

Laurean organisaation kannalta kurssit tarjoavat myös erinomaisen ympäristön kertoa omasta opetus- ja tutkimustoiminnastamme sekä luoda uusia verkostoja erityisesti hankepuolelle.

- Kyllähän se lämmitti huomata, että Laurean turvallisuushankkeiden vahvuusalueet – siviili-, sotilas-, virkamies- ja tutkimusmaailmoiden yhteen tuominen sekä heidän yhteistyönsä katalysoiminen palvelumuotoilun käytännöin herättivät paljon kiinnostusta, Hario tiivistää.

Tutkimusohjelma

Tutustu Yhtenäisen turvallisuuden tutkimusohjelmaan

Yhtenäisen turvallisuuden tutkimusohjelmamme keskiössä ovat kansainvälistyvän ja digitalisoituvan yhteiskuntamme turvallisuus, ennakointi ja jatkuvuuden varmistaminen, strateginen johtaminen ja turvallisuuden johtaminen.

Lue lisää tutkimusohjelmasta