Siirry sisältöön

Bonne Juomat Oy avainkumppaniksi

Lohjalainen hedelmä- ja marjatuotteiden valmistaja Bonne tähtää kasvuun kansainvälisillä markkinoilla.

Laurea ja Lohjalla toimiva Bonne Juomat Oy ovat sopineet avainkumppanuudesta. Vuodesta 1998 lähtien toiminut Bonne valmistaa erilaisia hedelmä- ja marjajuomia niin kuluttajamarkkinointiin kuin suurkeittiöille ja elintarviketeollisuudellekin. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa mehut, soseet sekä erilaiset välipalajuomat kuten smoothiet. Tällä hetkellä yritys työllistää 22 henkilöä.

-    Luonto on meillä Bonnella toiminnan ytimessä, tiivistää yrityksen toimitusjohtaja Matti Väänänen.
-    Haluamme tehdä hedelmistä ja marjoista sekä juureksista hyvänmakuisia tuotteita, jotka ovat samalla aitoja. Sen vuoksi tuotteisiimme ei lisätä mitään lisäaineita eikä usein edes sokeria.

Toimitusjohtaja Väänänen kuvailee Bonnea kasvu- ja kehityshakuiseksi pk-yritykseksi. Kotimaan ohella tähtäimessä ovat vahvasti myös kansainväliset markkinat ja lähivuosien tavoitteena on, että neljäsosa yrityksen liikevaihdosta tulisi viennistä.

-    Yksi meidän kohdemarkkinoistamme on Aasia. Siellä puhtaat ja turvalliset raaka-aineet sekä Suomen hyvä imago ovat tärkeitä, Väänänen toteaa.
-    Suomi tunnetaan yhtenä maailman onnellisimmista maista. Siksi me olemmekin ”Arctic Happy Juicery” ja myös haluaisimme, että mahdollisimman harva kuluttaja olisi ”bonneton”.

Laurean ja Bonnen kumppanuuden taustalla on usean vuoden yhteydenpito, mutta avainkumppanuuden myötä tavoitteena on kiinteä yhteistyö. Kasvuhakuisena yrityksenä Bonne on panostanut kansainvälistymisen ja viennin lisäksi myös systemaattiseen tuotekehitykseen.

-    Näin ollen meillä on Laurean kanssa hyvin samanlaiset päämäärät tutkimus- ja kehittämistoiminnan suhteen; opitaan uutta, avataan uusia ovia, ajatellaan uudella tavalla ja pyritään ymmärtämään ajan henkeä, Bonnen toimitusjohtaja Väänänen luettelee.

Syyskuussa käynnistyi Laurean ja Bonnen yhteinen kuluttajatutkimusprojekti, johon liittyen joukko opiskelijoita ja opettajia vieraili Bonnen tiloissa Lohjalla.

-    Opiskelijoita tavatessa tuli mahtava fiilis ajatella tulevaisuutta ja sitä potentiaalia, mikä opiskelijoissa on. Tässä tulevaisuudessa me haluamme olla mukana, Väänänen päättää.

Mitä avain­kump­pa­niyh­teis­työ sisältää?

Laurean avainkumppanuus on vastikkeellista yhteistyötä, joka takaa kumppanille laaja-alaisen ja systemaattisen yhteistyön Laurean eri koulutusten kanssa opiskelijayhteistyönä, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä liiketoiminnassa. Käytännössä yhteistyö avainkumppaneiden kanssa sisältää projekteihin, rekrytointiin tai näkyvyyteen liittyvää yhteistyötä.

Lue lisää Laurean avainkumppanuusmallista.