Siirry sisältöön

”Estenomiopinnoissa näemme kosmetiikan koko elinkaaren labrasta kaupan hyllylle”

Opiskelijahaastattelussa kauneudenhoitoalalta valmistuva Valtteri Luonsinen.

”Nyt opintoni ovat aivan loppusuoralla ja minulla on tunne, että minä olen asiantuntija.” Näin tiivistää ajatuksiaan neljättä vuotta Laureassa kauneudenhoito- ja kosmettiikka-alan koulutuksessa opiskeleva Valtteri Luonsinen. Haastatteluhetkellä Valtterilla oli jäljellä opinnoissaan enää vain opinnäytetyön viimeistely ja esittely, jonka jälkeen hän valmistuu estenomiksi.

”Opiskelujen myötä olen päässyt tekemään todella mielenkiintoisia projekteja, verkostoitumaan meidän alalla ja kehittämään omaa osaamista, itsevarmuutta ja asiantuntijuutta”, Valtteri jatkaa.

Estenomit ovat kosmetiikka-alan asiantuntijoita

Laurean kauneudenhoito- ja kosmetiikka-alan koulutuksesta valmistuvat estenomit ovat alan monipuolisia asiantuntijoita. Opinnoissa syvennytään niin kosmetiikka-tuotteiden koko elinkaareen raaka-aineista ja valmistamisesta myyntiin, markkinointiin, lainsäädäntöön ja kierrätykseen saakka.

”Sen sijaan me estenomit emme tee ihmisille meikkejä tai laita heidän hiuksiaan – tämä on sellainen stereotypia, jonka haluaisin murskata”, Valtteri Luonsinen naurahtaa.

”Ennemmin sanoisin, että estenomiopinnot ovat sukellus sinne kosmetiikkapurkkien taakse. Me käymme läpi tuotteen koko elinkaareen suunnittelupöydältä labraan ja tavaratalon hyllylle.”

Labrapäivät opintojen kohokohtia

Yksi erityinen piirre Laurean estenomiopinnoissa on laboratoriotyöskentely Tikkurilan kampuksen labrassa:

”Labrapäivät ovat olleet opintojen kohokohtia, kun olemme päässeet itse tekemään kosmetiikkaa ja tutustumaan sitä kautta tarkemmin kosmetiikan raaka-aineisiin ja kemiaan”, Valtteri kertoo.

Opinnot tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua estenomien laajaan työkenttään ja myös Valtteri on löytänyt alan, johon haluaa työelämässä suuntautua. Opintoihin kuuluvat harjoittelut olivat tässä merkittävässä roolissa:

”Pääsin harjoittelussa työskentelemään maahantuonnin ja B2B-myynnin parissa ja tämä tuntui heti omalta jutultani”, hän kuvailee.

Opiskelija-aktiivina pääsee vaikuttamaan

Opintojensa aikana Valtteri Luonsinen on osallistunut aktiivisesti monenlaiseen opiskelijatoimintaan. Hän on esimerkiksi toiminut uusien opiskelijoiden tuutorina sekä ollut perustamassa estenomiopiskelijoiden omaa ainejärjestöä Laureaan. Lisäksi hän on ollut opiskelijajäsenenä estenomitutkinnon kehittämisryhmässä.

"Opiskelija-aktiivitoiminta on rikastuttanut hirveästi opiskelijaelämää ja olen päässyt tapaamaan paljon uusia ihmisiä Laureassa myös meidän oman koulutuksen ulkopuolelta", Valtteri kertoo.

"Meidän koulutuksen kehittämisryhmässä on ollut myös tosi kiva huomata, että opiskelijoiden näkökulma otetaan huomioon. Olen esimerkiksi päässyt vaikuttamaan opintojaksoihin sekä kehittämään ensimmäistä estenomikoulutuksen verkkototeutusta."

Tutustu kauneudenhoitoalan estenomikoulutukseen

Opiskelijatarina: Mitä estenomit tekevät?