Siirry sisältöön

Virtuaalitodellisuus tehostamassa hoitotyön oppimista

Laureassa VR-laseja on hyödynnetty opetuksessa vuodesta 2019 lähtien.

Arkistokuva.

VR-lasit mahdollistavat toisten todellisuuksien kokemisen, ja VR-teknologia tarjoaa käytännössä rajattomasti mahdollisuuksia seikkailla virtuaalimaailmassa – aina avaruudesta ihmiskehoon. VR-laseja käytetään niin oppimis- ja kehittämistarkoituksiin kuin myös pelaamiseen ja viihteeksi. Laureassa VR-laseja on käytetty opetuksessa ja hanketyössä vuodesta 2019 lähtien, ja niitä on hyödynnetty monipuolisesti erityisesti hoitotyön opetuksessa. 

- On hienoa olla mukana tällaisen uuden teknologian hyödyntämisessä, sillä tämä avaa valtavasti mahdollisuuksia, hoitotyön lehtori Pirjo Huikko kertoo. 

Eniten virtuaalitodellisuutta on tähän mennessä päästy hyödyntämään Huikon mukaan sisätautien hoitotyön opetuksessa, Share Care Pro -sovelluksen avulla. Opiskelijat ovat päässeet tarkastelemaan muun muassa keuhkojen anatomiaa ja fysiologiaa. He ovat tarkastelleet niin astmapotilaan kuin keuhkoahtaumatautia sairastavan potilaan keuhkoja.

- Sovelluksessa pystyy säätämään esimerkiksi astman eri vaikeusasteita, ja potilaalle voidaan antaa hengitettävää lääkettä ja nähdä, kuinka lääke vaikuttaa ja astmakohtaustilanne helpottaa, Huikko havainnollistaa.

Sydäntautien yhteydessä opiskelijat ovat puolestaan päässeet tarkastelemaan sepelvaltimotautia sairastavan sepelvaltimoita.

- Opiskelija pääsee VR-lasien kanssa kävelemään sydämen eri rakenteisiin ja hän näkee tukkeutuneet sepelvaltimot. Sitten hän voi hoitotoimenpiteenä lasien kanssa tehdä niin sanotun pallolaajennuksen, Huikko kertoo.

- Share Care Pro -sovellus mahdollistaa aivan valtavasti hoitotyön opinnoissa.

360-videoita VR-laseille

Mielenterveys- ja terveydenhoitajapuolella Laureassa on tuotettu erilaisia 360-videoita VR-laseilla koettaviksi. 

- Mielenterveyspuolella olemme tehneet esimerkiksi skitsofreniakokemusvideon, jossa simuloidaan ääni- ja näköharhoja, joita skitsofreniaa sairastava henkilö saattaisi kokea, hoitotyön lehtori Pia Lahtinen kertoo.

- Terveydenhoitopuolella VR-lasien ja 360-videoiden avulla opiskelijat puolestaan pääsevät näennäisesti esimerkiksi terveydenhoitajan työhuoneeseen seuraamaan neuvolatarkastusta.

Pia Lahtinen toivoo, että opetukseen saataisi tulevaisuudessa enemmän 360-videoita tilanteista, joihin opiskelijat eivät välttämättä opintojensa aikana pääse mukaan. VR-lasit mahdollistavat erilaisten tilanteiden kokemisen turvallisesti. 

- Maailmalta kuulee jatkuvasti, kuinka VR-lasit ovat erityisesti nyt korona-aikana mahdollistaneet mielettömiä juttuja, Lahtinen kertoo.

- Koronapandemia todennäköisesti myös vauhdittaa virtuaalitodellisuuden kehitystä ja uusien sovellusten tuloa markkinoille.

Vaikka mahdollisuudet VR-laseille ovat lähes rajattomat, ei käytäntö kuitenkaan ole vielä samalla tasolla.

- VR-sovelluksia on tehty eri tahoilla paljon vain omaan käyttöön, eli niitä on vielä toistaiseksi rajallisesti saatavilla. Sovelluksia on kaupallistettu vasta vähän, Pirjo Huikko harmittelee.

VR-lasit innostavat oppimaan

Laurean Otaniemen kampuksella toimii VR-lasien hyödyntämisen kehittämisryhmä, joka koostuu viidestä hoitotyön lehtorista: Anna-Kaisa Hankaniemestä, Pirjo Huikosta, Pia Lahtisesta, Minna Nikulasta ja Anna Ojalasta. Opetustyön lisäksi ryhmä tekee muun muassa virtuaalitodellisuuteen liittyvää tutkimusta ja artikkeleita sekä kerää palautteita ja esittelee VR-laseja eri kohderyhmille. 

Ryhmältä tuli hiljattain uusi julkaisu, Virtuaalitodellisuus innostaa sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoita oppimaan hoitotyötä. Sitä varten yli sadalta opiskelijalta kerättiin palautetta VR-lasien käytöstä opinnoissa.

- Opiskelijoiden kommentit ovat todella innostavia, ja on ilo olla opettamassa, Pia Lahtinen kertoo.

- Opiskelijat ovat antaneet palautetta muun muassa siitä, kuinka hyvin he oppivat VR-lasien avulla, ja he toivovat lasien käyttöä opintoihin enemmänkin. Harvoin sellaisia ylisanoja tulee – kuinka mahtavaa ja upeaa tämä on. 

VR-lasien käytön yhteydessä puhutaan immersiosta eli virtuaalitodellisuuteen uppoamisesta. 

- Opiskeltavat teemat imaisevat opiskelijan mukaansa aivan toisella tavalla kuin vaikkapa luokassa videoita katsoessa, Pia Lahtinen kertoo. 

- Ennen vanhaan katsottiin oppikirjoista kuvia, mutta nykyään VR-lasien välityksellä pystytään kävelemään keuhkojen sisällä ja tutkimaan niitä sieltä käsin, Pirjo Huikko jatkaa.

Hankkeita ja uutta teknologiaa

VR-lasien lisäksi Laureassa on otettu käyttöön myös muuta uutta teknologiaa, kuten puheohjattava, päähän puettava älykamera. Se mahdollistaa pikkutarkkojen opetustilanteiden online-streamauksen ja nauhoittamisen. 

- Esimerkiksi laskimoverinäytteen ottoa demonstroidessa video näkyy reaaliajassa ruudulta, ja kaikki opiskelijat pääsevät näkemään toimenpiteen sitä kautta läheltä, Pirjo Huikko kertoo.

VR-lasien ja puheohjattavan kameran lisäksi Laureassa on käytössä myös erilaista robotiikkaa, kuten Double3 -etäläsnäololaite ja Pepper-robotti. Niitä on hyödynnetty ja hyödynnetään hankkeissa, yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tutkimusohjelmajohtaja Sari Heikkinen Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala -tutkimusohjelmasta kertoo, että TKI-puolella tehdään myös VR-lasien saralla hanketyötä ja -hakemuksia.  

- Meillä alkaa olla laitteita, osaamista ja testausta niin paljon, että ehdottomasti sitä hyödynnetään myös hankepuolella, hän kertoo.

- Uusia hankkeita on suunnitteilla, ja meidän kannattaakin seurata hakuja aina siitä näkökulmasta, että missä meillä olisi erityisesti annettavaa ja osaamista. Sellaisten hankkeiden puitteissa voisimme päästä kehittämään jotain erilaista, ja saada yhteistyökumppaneita niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Laureassa olevasta VR-lasiosaamisesta voidaan tulevaisuudessa kehittää mahdollisesti myös uutta liiketoimintaa. 

- Se on ehdottomasti mahdollisuus meille. Laureassa ei ole pulaa osaamisesta eikä mielikuvituksesta, vaan päinvastoin, Sari Heikkinen iloitsee.

Lisätietoja: