MAPA-koulutus kehittyy muuttuvassa toimintaympäristössä
Suomen MAPA®-keskus on toiminut Laureassa jo 10 vuotta.
Monilla työpaikoilla, kuten kaupan kassoilla, kouluissa, sairaaloissa, sosiaali- ja vanhustyössä, työntekijät kohtaavat haastavia ja uhkaavia henkilöitä. Turvalliset toimintamallit MAPA®-koulutus antaa työkaluja uhkaavien tilanteiden kohtaamiseen. Menetelmän ytimessä ovat vuorovaikutukselliset taidot sekä työkalut aggressiivisten henkilöiden kohtaamiseen.
Englannissa kehitetty ja nykyään Crisis Prevention Instituten kehittämä Turvalliset toimintamallit MAPA®-koulutus on laajasti levinnyt sertifioitu koulutus. Suomessa Laurea-ammattikorkeakoulu vastaa koulutuksen sisällön mukauttamisesta suomalaiseen toimintaympäristöön. Laurea tarjoaa myös Turvalliset toimintamallit MAPA®-kouluttajakoulutuksia, joista valmistuneet kouluttajat voivat kouluttaa menetelmää edelleen omissa organisaatioissaan.
20 vuotta MAPA®-kouluttajana
Ensimmäinen MAPA®-koulutus järjestettiin Laureassa 20 vuotta sitten, vuonna 2005. Suomen MAPA®-keskus on toiminut Laureassa nyt 10 vuotta, vuodesta 2015, jolloin siirryttiin työkirjapohjaiseen sertifioituun MAPA®-koulutusmalliin. Juhlavuoden kunniaksi Laureassa järjestettiin syyskuussa seminaari, joka kokosi yhteen kouluttajia ympäri Suomen. Yksi mukana olleista kouluttajista oli oululainen erityistason MAPA®-kouluttaja Harri Kähönen, joka työskentelee sairaanhoitajana Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Kähönen on työskennellyt 25 vuotta nuorisopsykiatrialla ja tutustui MAPA®-menetelmään ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten. MAPA®-kouluttajana hän on toiminut myös jo 20 vuotta ja kouluttanut sinä aikana useita satoja nuorisopsykiatrian työntekijöitä kohtaamaan haastavia ja uhkaavia tilanteita.
"Työntekijöiden oma turvallisuudesta huolehtiminen on tärkeä näkökulma, kun koulutamme työntekijöitämme psykiatrialla. Mutta yhtälailla tänä päivänä kiinnitämme MAPA®:n myötä huomiota asiakkaaseen eli ettemme myöskään satuta häntä näissä uhkaavissa tilanteissa", Kähönen kuvailee.
Ennakointia ja yhdenmukaisia toimintatapoja
Yhtenä tärkeimmistä opeista, mitä MAPA®-menetelmä työntekijöille tarjoaa, Harri Kähönen nostaa esiin ennakoinnin merkityksen. Koulutuksen avulla opitaan tunnistamaan uhkaavan käytöksen etenemien ahdistuksesta kiihtymiseen ja mahdolliseen fyysiseen aggressioon.
Toinen tärkeä hyöty MAPA®-menetelmien koulutuksissa työyhteisöissä on se, että työntekijät toimivat uhkaavissa tilanteissa yhdenmukaisesti, samojen sääntöjen mukaan. Tämä luo turvallisuutta henkilöstölle.
"Meidän työympäristössä tämä näkyy vaikkapa niissä tilanteissa, kun joudumme laittamaan asiakkaan lepositeisiin. Tällaisissa tilanteissa yhteiset toimintamallit ja tiimityö ovat tärkeitä", sairaanhoitaja Harri Kähönen kuvailee.
Koulutus kehittyy toimintaympäristön mukana
Uransa aikana Kähönen on nähnyt ison muutoksen toimintaympäristössä psykiatrialla ja nuoret oireilevat eri tavoin tänä päivänä kuin 20 vuotta sitten. Esimerkiksi syömishäiriöt näyttäytyvät hänen mukaansa paljon suuremmin tänä päivänä.
Samalla myös koulutus on kehittynyt:
"20 vuoden takaiseen verrattuna meillä on aivan eri tavalla nyt tutkimustietoa ja muuta materiaalia koulutuksen tueksi", Kähönen sanoo.
Uhkaavat tilanteet ja aggressiivisten asiakkaiden kohtaaminen huomioidaan myös tänä päivänä aivan eri tavalla jo sairaanhoitajien koulutuksessakin. Esimerkiksi Laureassa perustason MAPA®-koulutus kuuluu kaikkien sairaanhoitajaopiskelijoiden koulutukseen.
"Huomaan meille tulevista opiskelijoista nopeasti, jos he ovat jo opinnoissaan saaneet tällaista koulutusta. Heillä on selvästi paremmat valmiudet tunnistaa ja toimia, kun asiakkailla on hankala olla", Harri Kähönen päättää.
Lisätietoja:
- Anna Vaara
- Maavastaava
- Anna.Vaara@laurea.fi
- Puh 0504380230