UraFest-rekrytointitapahtuma kokosi opiskelijat ja työnantajat yhteen kampuksilla
UraFest-rekrytointitapahtuma järjestettiin Leppävaaran ja Tikkurilan kampuksilla 29.1. – 1.2.
Laurean rekrytointitapahtuma UraFest kokosi jälleen yhteen opiskelijat ja työnantajat tammi-helmikuun vaihteessa. Kolmipäiväinen tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja tänä vuonna UraFestin teemana oli arvot työelämässä.
65 yritystä mukana näytteilleasettajana
UraFestillä keskiössä olivat kohtaamiset. Tapahtumassa eri alojen työnantajat pääsivät esittelemään uramahdollisuuksiaan sekä tapaamaan opiskelijoita ja kuulemaan heidän odotuksiaan työelämään liittyen. Opiskelijat puolestaan pääsevät tutustumaan oman alansa yrityksiin sekä löytämään uusia väyliä työllistymiseen.
Etukäteen opiskelijoille järjestettiin ennakkotietoiskuja Laurean urapalveluiden asiantuntijoiden johdolla, jossa opiskelijat saivat mm. ideoita cv:n hiomiseen ja oman osaamisen tunnistamiseen sekä sanoittamiseen. Näin opiskelijat olivat hyvin valmistautuneita työnantajien kohtaamiseen itse tapahtumassa.
Kaikkiaan kolmen päivän aikana UraFesteillä oli esillä 65 yritystä yli 160 ihmisen voimin. Näistä iso joukko oli Laurean avainkumppaneita. Yksi maanantain sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin keskittyneeseen tapahtumapäivään osallistuneista avainkumppaneista oli Terveystalo:
- Täällä on ollut tänään tosi hyvä ja lämminhenkinen fiilis. Päivä on tarjonnut paljon kohtaamisia opiskelijoiden kanssa, kuvaili tapahtumatunnelmia Terveystalon ständillä työterveyshoitaja Nanne Asikainen.
Keskiviikkona Leppävaarassa esittäytymään pääsivät yritykset tietojenkäsittelyn sekä turvallisuuden ja riskienhallinnan aloilta. IT-alan avainkumppaneista mukana oli mm. CGI, jonka ständillä yrityksen uramahdollisuuksia esitteli Talent Acquisition Business Partner Julianne Mäenpää:
- Ihan mahtavaa porukkaa on ollut täällä tänään, Mäenpää kehuu tapahtuman osallistujia.
- Opiskelijat ovat olleet todella oma-aloitteisia ja lähestyneet heidän omilla näkökulmillaan meitä. Olemme myös saaneet todella hyvin kontakteja täällä.
”Opiskelijat ja työnantajat kohtasivat hymyssä suin”
Yrityskohtaamisten lisäksi UraFest tarjosi opiskelijoille ja muille osallistujille myös joukon asiantuntijapuheenvuoroja eri aloilta. Puheenvuorot keräsivät yhteensä yli 400 kuulijaa.
Puheenvuoroissa kuultiin näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin, kuten ChatGPT:hen, sosiaaliseen mediaan sekä työyhteisön palautekulttuuriin liittyen.
Tavoitimme Laurean avainkumppanuuksista vastaavan johtajan Ilkka Kurkelan tapahtuman päätteeksi:
- UraFesteillä useat opiskelijat ja työnantajat kohtasivat hymyssä suin. En voi kyllin kiittää kaikkia avainkumppaneita, kollegoita ja opiskelijoita aktiivisuudesta. Erityiskiitokset tiimimme Olga Kymäläiselle, jonka inspiroivassa otteessa tapahtumasta muodostui ikimuistoinen kokemus, joka vaikuttaa positiivisesti monen opiskelijan työuran alkuun, Kurkela hehkuttaa tyytyväisenä.
Kiitos kaikille UraFestin osallistujille!
Oletko kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme? Lue lisää avainkumppanuudesta Laurean kanssa ja ota rohkeasti meihin yhteyttä.
Lisätietoja:
- Ilkka Kurkela
- Johtaja
- Ilkka.Kurkela@laurea.fi
- Puh 358406514689
- Johtaja, avainkumppanuudet ja asiakkuudet
- Olga Kymäläinen
- Asiantuntija
- Olga.Kymalainen@laurea.fi
- Puh 0504728612
- UraFest & JobTeaser