Siirry sisältöön

Sininauhasäätiö Laurean avainkumppaniksi

Sininauhasäätiö on asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija, jonka päätehtävä on asunnottomuuden vähentäminen.

Sininauhasäätiön ja Laurean edustajat tapasivat yhteisessä avainkumppanitapaamisessa Teamsissa tammikuun alussa. Kuvassa ylärivissä vasemmalla Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Kimmo Karvonen.

Vuonna 1957 perustettu asunnottomuuden- ja päihdetyön asiantuntija Sininauhasäätiö ja Laurea ovat sopineet avainkumppanuusyhteistyöstä. Sininauhasäätiö on yleishyödyllinen järjestö, jonka tavoitteena on asunnottomuuden vähentäminen Suomessa. Säätiö kehittää innovatiivisia matalan kynnyksen toimintamalleja asunnottomuutta kokevien auttamiseksi ja harjoittaa niihin perustuvaa toimintaa sekä tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Säätiö auttaa asunnottomuutta kokevia ihmisiä saamaan kodin ja tarvitsemansa tuen.  

Sininauhasäätiö ja sen omistama yhteiskunnallinen yritys Sininauha Oy toimivat pääkaupunkiseudulla, Keski-Uudellamaalla sekä Turussa. Sininauha Oy tuottaa erityyppisiä tuetun asumisen ja avomuotoisen päihdetyön palveluja. Kaikkiaan Sininauhasäätiön palveluksessa työskentelee noin 200 työntekijää sekä runsas joukko vapaaehtoisia.

Sininauhasäätiö sekä omistaa että välivuokraa asuntoja asunnottomien kodeiksi ja Sininauha Oy tarjoaa tuettua asumispalvelua asumispalveluyksiköissä ja asiakkaiden koteihin vietäviä asumisen palveluita.  Lisäksi Sininauhasäätiöllä on päiväkeskuksia, joissa asunnottomilla on mahdollisuus saada ammattiapua esimerkiksi asunnon tai toimeentulotuen hakuun. Tukipisteitä ja -palveluja on myös nuorille sekä maahanmuuttajille. 

Vuonna 2020 Suomessa oli tilastojen mukaan noin 4 300 asunnotonta eli ilman vakituista osoitetta elävää ihmistä. Sininauhasäätiö toteuttaa niin sanottua Asunto ensin -periaatetta: 

- Aiemmin ajateltiin, että asunto piti ansaita päihteettömyydellä. Asunto ensin -periaatteen mukaisesti ensin ilman asuntoa elävälle ihmiselle varmistetaan pysyvä asumisratkaisu ja vasta sen jälkeen ratkotaan elämän muita haasteita, kuvailee Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Kimmo Karvonen.

- Asunto ensin -malli onkin toiminut Suomessa hyvin, sillä asunnottomuus on meillä vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi toisin kuin muissa Euroopan maissa. 

Sininauhasäätiön toimintaa kasvaa vauhdilla ja se rekrytoi alkaneen vuoden aikana lukuisia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Valtaosa säätiön työntekijöistä on lähihoitajia, sairaanhoitajia sekä sosionomeja. Avainkumppaniyhteistyöllä Laurean kanssa Sininauhasäätiö haluaakin tarjota opiskelijoille mutkattoman tavan tutustua työhön asunnottomuuden vähentämisen parissa. 

- Sosiaali- ja terveysalalla on monia erilaisia asiakasryhmiä, joiden parissa työskennellä. Haluamme olla tuomassa esiin meidän omaa sektoriamme ja kasvattaa sen tunnettuutta sekä vetovoimaa, Kimmo Karvonen tiivistää. 

- Toisaalta haluamme myös tarjota syvällistä asiantuntemustamme asunnottomuus- ja päihdetyöstä Laurean ja sen koulutusten kehittämisen hyväksi. 

Lue lisää avainkumppanuudesta Laurean kanssa.

Lisätietoja: