Siirry sisältöön

Akavan Erityisalat käynnisti avainkumppanuusyhteistyön Laurean kanssa

Akavan Erityisalat on monialainen ammattiliitto ja palvelujärjestö, johon kuuluu 20 itsenäistä jäsenyhdistystä.

Akavan Eritysalojen edustajat tapasivat laurealaisia Leppävaaran kampuksella. Kuvassa Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Olli Kaure (4. vasemmalta) sekä kehitysjohtaja Henrietta Aarnikoivu (3. oikealta).

Laurea ja Akavan Eritysalat ovat käynnistäneet yhteistyön avainkumppaneina. Akavan Erityisalat on monialainen ammattiliitto ja palvelujärjestö, johon kuuluu 20 itsenäistä jäsenyhdistystä. Sen jäsenet työskentelevät kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä.

Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksiin liitytään ammatti- tai koulutusalan perusteella ja jäsenistössä on yhtä lailla yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita. Useimpiin jäsenyhdistyksiin voi liittyä jo opiskeluaikana.

Oppilaitosyhteistyö on tärkeä ja luonteva osa Akavan Erityisalojen toimintaa hyvän työelämän rakentajana:

– Meille on tärkeää jalkautua, olla läsnä ja lähellä jäseniämme, jota yhteistyö Laurean kanssa edelleen vahvistaa, kertoo Akavan Erityisalojen kehitysjohtaja Henrietta Aarnikoivu.

– Haluamme kuulla ja ymmärtää opiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä, jotta voimme olla tukemassa ja rakentamassa hyvää työelämää heidän tarpeet huomioiden.

Akavan Erityisalat on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä Laurean kanssa opinnäytetöiden muodossa ja yhteistyö on koettu arvokkaaksi. Tästä lähtökohdasta yhteistyön syventäminen Laurean kanssa oli luontevaa.

– Opiskelijaprojektit ja opinnäytetyöt kiinnostavat ja ovat meille arvokkaita. Innolla odotamme myös kohtaamisia opiskelijoiden kanssa. Kohtaamisissa pystymme jakamaan tärkeää tietoa työelämässä toimimisesta ja kuulemme opiskelijoiden toiveita ja tarpeita, joita voimme huomioida toiminnassamme, Henrietta Aarnikoivu sanoo.

Ihmiset ja vuorovaikutus ovat Akavan Erityisaloilla toiminnan keskiössä ja he kokevat Laurean heille sopivana kumppanina:

– Näemme kumppanuussuhteen Laurean kanssa hyödyttävän aidosti Laureaa opiskelijoineen ja Akavan erityisaloja jäsenyhdistyksineen ja henkilöjäsenineen. Meitä yhdistää hyvän työelämän ja hyvän työuran tavoite, kehitysjohtaja Aarnikoivu tiivistää.  

Lue lisää avainkumppanuudesta Laurean kanssa ja tutustu kumppaneihimme

 

 

Haluatko ajankohtaiset uutiset Laureasta suoraan sähköpostiisi? Tutustu Laurean uutiskirjeisiin ja liity postituslistalle

Lisätietoja: