Siirry sisältöön

Avainkumppanuus Viopen kanssa

Viope Education Oy yrityksenä

Viope Education on vuonna 2001 perustettu suomalainen yritys, joka keskittyy parempien oppimisratkaisujen kehittämiseen.

Yhteistyö Laurean kanssa

Laurea ja Viope ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Viope on mm. toteuttanut Laurean sosiaalialan opiskelijoille kielten opetukseen liittyviä kursseja.

Viopen tavoitteena on kehittää sähköisen oppimisen ratkaisuja, sulauttaa niitä perinteiseen kontaktiopetukseen ja näin luoda yhdessä kumppaneidensa kanssa entistä parempia oppimistuloksia. Asiakkaita Suomessa ovat toisen ja korkea-asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjät, yleissivistävät oppilaitokset sekä työvoimaviranomaiset ja yritykset.

-       Olemme tehneet sähköisen oppimisen alueella kehitystyötä jo yli 10 vuotta ja näemme itsemme tämän alan edelläkävijänä. Haluamme myös, että tekemisellämme on selkeää vaikuttavuutta: parempia oppimistuloksia ja toiminnan tehostumista meidän kumppaneillemme, tiivistää Viopen toimitusjohtaja Jyri Ahti.

Suomen lisäksi Viopen tähtäimessä on kansainvälisyys. Yhtiö muun muassa toteuttaa ja myy valituille markkina-alueille tilauskoulutusmallin mukaisesti AMK-tutkintoja.

Avainkumppanuuden taustalla on Laurean ja Viopen pitkään jatkunut yhteistyö. Viopen erityisalaa on ICT-alan oppimisratkaisuiden kehittäminen ja myös Laurean tietojenkäsittelyn koulutuksessa on käytetty Viopen sovelluksia. Lisäksi Viope on toteuttanut Laurean sosiaalialan opiskelijoille esimerkiksi kielten opetukseen liittyviä kursseja.

Lue lisää yhteistyöstä

Lisätietoja: