Siirry sisältöön

Avainkumppanuus Nemovan kanssa

Nemova yrityksenä

Nemova Oy tuottaa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisia avohuollon palveluita lapsille, nuorille ja perheille. Nemovan toimintaa ohjaavat eettisyys ja arvot, joita ovat ensisijaisesti lapsi- ja perhelähtöisyys. Päätoimipaikka on Turussa.

Avainkumppaniyhteistyö

Rekrytointiavun, projektiyhteistyön ja medianäkyvyyden lisäksi yhdessä avainkumppaneiden kanssa suunnitellaan täydennyskoulutusta sosionomi AMK –tutkintoon. Talvella 2022 liiketalouden opiskelijat toteuttivat kumppanitutkimuksen Nemovalle.

Avainkumppanivideo Nemova

Lastensuojelun avopalveluita tuottava Nemova on toiminut Laurean avainkumppanina vuodesta 2020. Avainkumppanuus mahdollistaa yhteistyön muun muassa rekrytoinneissa, harjoitteluissa ja opiskelijaprojekteissa. Keväällä 2021 yhteistyö käynnistyy konkreettisesti ja tavoitteena on toteuttaa yhteisiä opiskelijaprojekteja Lohjan liiketalouden kuin myös sosiaalialan opiskelijoiden kanssa.

"Yhteistyö juuri opintojaksoilla on meille tärkeää, sillä juuri kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset ja keskustelut ovat äärimmäisen arvokkaita ja opettavaisia."

       Mika Rostedt, Nemovan toiminnanjohtaja ja yksi perustajista

Rostedt korostaa dialogisuuden merkitystä yhteistyössä korkeakoulun ja sen opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat ovat tulevaisuuden ammattilaisia ja meidänkin tulevia työntekijöitämme, joten on tärkeää kuulla heidän ajatuksiaan työelämästä tai lastensuojelualasta, sanoo Rostedt.

"Samalla me haluamme puolestaan tarjota opiskelijoille todenmukaisen ja rehellisen kuvan siitä, millaista työ lastensuojelun alalla on."

Laurea-yhteistyöltä toiminnanjohtaja Rostedt odottaa alan tuoreinta tietoa ja osaamista, joka auttaisi yritystä kehittämään toimintaansa entisestään. Opiskelijaprojektien lisäksi Nemova toivottaa opiskelijat tervetulleiksi Turkuun myös työharjoitteluiden ja opinnäytetöiden tiimoilta.

Kiinnostuitko avainkumppanuudesta? Tutustu avainkumppanuuden mahdollisuuksiin

Lue lisää yhteistyöstä

Lisätietoja: