T&K&I Laurea Otaniemessä
Laureassa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on osa korkeakoulun koulutustehtävää. TKI-työtä tehdään yhteistyössä opiskelijoiden, Laurean ja yritysmaailman asiantuntijoiden kesken, jolloin oppimisen ja kehittämisen kohteena ovat todelliset työelämän kehittämis- ja ongelmatilanteet.
Laurea Otaniemessä TKI-toiminta keskittyy vahvasti neljään painoalaan, jotka on johdettu Laurean strategiasta.
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen haaste tulevaisuudessa on laadukkaan ja turvallisen hoidon takaaminen koko kansakunnalle. Suomalaisten odotukset, teknologinen kehitys, hoitotiedon lisääntyminen ja taloudelliset tehokkuuspaineet aiheuttavat jatkuvia kehittymisen haasteita hoitajille. Me olemme asiantuntijoina mukana kehittämässä uusinta hoitotyön osaamista niin julkisten kuin yksityisten organisaatioiden kanssa. Samalla tuemme jatkuvasti uusien ihmiskeskeisten hoitotyön asiantuntijoiden osaamisen kehittymistä koulutusohjelmissamme.
Kotona selviytyminen
Koti on ihmisen luonnollinen ympäristö. Vaikeassakin elämäntilanteessa kotona selviytyminen nostaa ihmisten elämänlaatua ja tunnetta omien kykyjen riittävyydestä. On sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta hyväksi, että entistä suurempi osa ihmisistä selviää aiempaa pidempään omassa kodissaan.
Toimimme yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kehittääksemme jatkuvasti uusia palvelukonsepteja ja teknologioita ihmisten hyväksi. Esimerkiksi kotona selviytymistä tukeva ja laajaa kansainvälistä kiinnostusta synnyttänyt Hyvinvointi-TV on Laureassa kehitetty palvelu, jolla terveyspalvelut voidaan tuoda helposti niitä kotonaan tarvitsevien saataville.
Opiskelijayrittäjyys
Yrittäjät ovat jokaisen yhteiskunnan uudistumisvoima. Henkilökohtaista riskiä ottavat, aktiivisesti toimivat kehittäjät luovat jatkuvasti uusia palveluita ja tuotteita, joiden ansiosta alueemme pysyy kilpailukykyisenä. Suomi on jo pitkään ollut yksi innovaatiotoiminnan kärkimaita maailmassa. Uskomme, että menestyvää yrittäjyyttä ei voi opettaa, mutta sitä voi oppia.
Yrittäjyyttä oppii parhaiten kehittämällä konkreettisesti liiketoimintaa osaavien asiantuntijoiden tukemana. Me annamme opiskelijoillemme mahdollisuuksia kehittää liikeideoista tai jo olemassa olevista liiketoiminnoista kilpailukykyisiä ratkaisuita asiakkaiden toiveiden tyydyttämiseksi. Kun yrittäjämäisen toiminnan oppii nuorena, antaa se eväät jatkuvaan liiketoiminnan kehittämiseen ja nopeaan etenemiseen koko työuran aikana.
Yhteiskuntavastuu ja turvallisuus
Nykypäivänä yksi ihmisten tärkeimmistä huolenaiheista on turvattomuuden tunne. Koemme olevamme aiempaa turvattomampia niin fyysisesti kuin sosiaalisestikin. Tavoitteenamme on kehittää turvallisempaa yhteiskuntaa. Me olemme mukana kehittämässä ennen kaikkea sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä ratkaisuita yhdessä alan julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Me uskomme, että kokonaisvastuullinen yhteiskunta luo asukkailleen henkisesti turvallisen kodin, jossa voi rauhassa elää omaa onnellista elämäänsä.